Menen tänään veljen haudalle ja vien enkelikynttilän, jonka ostimme siskon kanssa eilen. Käyn mielessäni läpi hetkeä, jolloin sanon äidille haudalla, että minulla on hirveä ikävä veljeä ja ihan tuskainen olo. En tiedä, saanko sanotuksi mitään, mutta ehkä yritän ainakin. Tosin en tiedä, pitäisikö vain sinnitellä ja salata äidiltä, miten syvällä nyt mennään. Syyllistän itseäni kuitenkin loppuviikon, jos saan pahoitettua äidin mielen kertomalla, miten paha olo minulla on. Mutta helvetti, miksi minulle jää aina tämä osa peitellä ja salailla.

Viilsin eilen pitkästä aikaa rannetta. Voi kun tuntui hyvältä. Toivottavasti kukaan kotona ei huomaa. En tiedä, muistanko sitä kohtaa peitellä niin tarkoin.

Jos saisin yhden toiveen, joku tulisi ja ampuisi minut juuri nyt.