Sami kertoi eilen, että joku hänen naistuttavansa oli yrittänyt iskeä häntä uimahallilla. Sami oli sanonut naiselle, että katsotaan ensi vuoden puolella. Taas nieleskelin kyyneleitä, vaikka alkuviikosta oli jo ihan hyvä olo. Miksi sen piti kertoa tuo ja ennen kaikkea miksi pahoitin siitä mieleni.

Eilen iski sellainen hyvä ja hillitty kiukku. Jos olen niin hemmetin loistava, kuin Sami sanoo, miksi hän siltikin haluaa lopettaa ja kokeilla, löytyykö jostain vielä parempaa. Miksi minä en voi riittää. Luuleeko tyyppi oikeasti löytävänsä jonkun paremman, kysyn vaan.

Sitten tajusin, että tässä käy todennäköisesti niin kuin Jannenkin kanssa. Kun minut hylätään ja todetaan ei tarpeeksi hyväksi, itken pari päivää ja menen eteenpäin. Eteenpäin tarkoittaa monesti sitä, että etsin ja löydän uuden miehen. Siinä vaiheessa, kun hylkääjä tajuaa, mitä on menettänyt ja alkaa kerjätä lisää, minua ei enää kiinnosta. Harmi vaan heittää hyvää hukkaan, mutta niin tässä taitaa nytkin käydä.

Olen ollut nyt yksitoista päivää ilman leipää ja melkein saman verran päiviä on kulunut ilman vatsakipuja. Paino on laskenut jonkin verran ja pahin turvotus lähtenyt. Salille on taas mukava mennä, kun on kevyempi olo eikä maha pullota kuin olisi viimeisillään raskaana.

Syön nykyään aamuisin viherpirtelön, joka menee ihmeen kivuttomasti alas. Alkuun tuntui kuin olisi lusikoinut hyvin kasteltua ruohoa, mutta nyt sitä vihreää jo kaipaa. Sitä paitsi maha tykkää, kun olen jättänyt makeutetut aminohapposekoitukset väliin ja ottanut energiaa hedelmistä ja viherjauheista.

Kasviksia, juureksia ja marjoja menee päivittäin vähintään puoli kiloa ja monesti lähemmäs kilo. Rasvoja tungen joka paikkaan, ja merisuolalla maustetut riisikakut toimivat nykyään leivän korvikkeena. Proteiinin määrän yritän pitää reiluna, mutta olen alkanut kyseenalaistaa jatkuvan heraproteiinin syönnin. Se ei ehkä ole parasta mahdollista mahalleni. Ja olen nähnyt kuvia tosi treenatun näköisistä vegaaneista eli kyllä ne lihakset saa vegeruoallakin.

Yritän pitää varani, etten taas lyö yli ruokavaliokokeilun kanssa. Huomaan, että mieleen ihan väkisin työntyy ajatuksia siitä, miten pitäisi syödä vain ehdottoman puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa ja että syön edelleen liikaa vääriä ruokia. Kun huomaan tällaisia äärimmäisyyksiin meneviä ajatuksia, keitän kahvit ja syön paketillisen riisikakkuja (hiilarit you know) kunnon voipäällysteellä. Ja aion edelleen juoda Karsan kanssa kuohuvaa ja syödä ravintolassa, mutta kohtuudella. Ihan turha tässä on juosta ääripäästä toiseen, kun se on niin nähty, ettei mikään kova kuri ja ehdottomuus toimi minulla.