Noin kolmekymmentä vuotta sitten yhtenä sunnuntaiaamuna äiti kertoi, että isä oli joutunut viemään papan keskellä yötä päivystykseen. Muistan elävästi, miten katsoin keittiön ikkunasta ulos ja kuulin mielessäni äänen, joka sanoi, että pappa ei tule enää takaisin. Tuli kylmä. Pappa kuoli tiistaiaamuna.

Parikymmentä vuotta sitten näin unen, jossa siskoni soitti ja kertoi olevansa raskaana. Seuraavana aamuna odotin, soittaako sisko. Hän soitti, ja kävimme täsmälleen saman keskustelun samoilla äänenpainoilla kuin edellisenä yönä unessani.

Kun kummipoikani kastettiin ja pidin häntä sylissäni, kuulin mielessäni äänen, joka kertoi koko nimen minulle. Sen jälkeen pappi kastoi pojan. Nimi oli hetki sitten kuulemani. Sen tiesivät etukäteen vain sisko, siskon mies ja pappi.

Kun veljeni oli kuollut, imuroin hänen huonettaan, kun tunsin veljeni käden koskettavan minua. Veljen ja äidin kuoleman jälkeiseen aikaan liittyi paljon samanlaisia mystisiä kohtaamisia.

Kun näin Körden viime marraskuussa, tunsin samoin kuin edellä mainituissa tilanteissa. Jostain vain tuli mieleeni tieto ja ”käsky”, että minun pitää mennä Körden luokse.

On vaikea selittää, miten vain tiedän joskus jotain, mitä kohta tapahtuu tai mitä pitää tehdä. Taajuus ikään kuin vaihtuu, pää hiljenee täysin ja sitten tulee kirkas hetki. Joka kerta kun näin on käynyt, sillä on ollut jokin merkitys.

Sen takia on vaikea päästää Kördestä irti, vaikka tilanne miehen kanssa on enimmäkseen kaoottinen. Tiedän, että tässä on jotain, mitä minun kuuluu kokea ja käydä läpi.

Harva uskoo näihin juttuihini ja nykyään olenkin niistä hiljaa. Muiden on helppo naureskella ja pitää minua pössähtäneenä, jos itse näkee ja uskoo vain sen, mitä luulee näkevänsä ja uskovansa.

Juttelin eilen Körden kanssa pari tuntia puhelimessa. Körde syyllisti minua taas siitä, miten minä en ole seurustelijatyyppiä ja miten minusta huomaa, että olen ollut aina yksin. En kuulemma osaa heittäytyä ja avautua. Muun muassa.

Hermostuin ja kysyin Kördeltä, miten hän on omasta mielestään onnistunut tässä meidän jutussa. Hän kuitenkin on puolisen vuotta valehdellut ja asunut yhdessä eksänsä kanssa. Eksän, joka edelleen luulee olevansa suhteessa, elättelee toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ja lähentelee Kördeä. Varmaan aika moni suhteessa oleva lähentelee miestään, uskoisin. Mutta mitäpä minä tiedän seurustelusta, kun olen aina ollut yksin.

Körde myönsi olevansa täysi mulkku ja sanoi, että asuu eksänsä kanssa pelkästään rahan takia. Hän myönsi senkin, että on vaikeaa kieltäytyä, kun eksä ehdottaa seksiä. He viettävät muutenkin aikaa yhdessä eli Körde ei vain yövy sohvalla.

Kysyin Kördeltä, tajuaako hän, miltä minusta tuntuu kuunnella tällaista. Sanoin, etten ala tähän, että me olemme yhdessä ja hänellä on toinen elämä eksänsä kanssa. Körde kysyi, voisinko antaa hänelle aikaa selvittää asiat. Hän sanoi, että voisi kahdessa viikossa laittaa asunnot myyntiin ja vuokrata tai ostaa itselleen asunnon minun kaupungistani. Vastasin, etten voi vaatia mitään aikarajaa, kun kyse on isoista rahasummista ja mahdollisesti satojentuhansien eurojen tappiosta.

Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten kauan odotan. Todennäköisesti kauan, koska pelkään, että sairastun uudestaan syöpään ja elämä on ohi tai joudun olemaan loppuelämäni yksin.

En halua olla enää yksin. Olen ollut sitä koko elämäni. Tuntuu, että masennus vei elämästäni kaiken melkein kolmenkymmenen vuoden ajan. Se on ihan helvetin pitkä aika. Niin paljon on jäänyt elämättä ja kokematta. Enää ei jää.