”En pelkästään olis kaivannut. Olisin tarvinnut sua. En oo ikinä elämäs ollut näin pettynyt. Sen myönnän. Tätä virhettä en toiste tee.” (Körde 28.3.2026)

Istuin myöhään eilen illalla litimärissä ja oksennukselta haisevissa farkuissa ja sukissa taksin takapenkillä. Muutakin vaatetta sentään oli päällä ja puhdasta. Olin niin sekaisin, että jos kohdalle olisi sattunut erilainen mamukuski, se olisi ollut menoa. 

Körde jätti minut eilen. Ehdin jo luulla, että tällä kertaa työkeikkani sujuisi niin, ettei Körde hermostu mistään.

Väärin.

Tilanne alkoi eskaloitua, kun Körde ehdotti, että olisin mennyt yökylään hänen hotelliinsa viereiseen kaupunkiin. Hän pyysi minua yökylään työreissuani edeltävänä iltana ja viimeisenä työpäivänäni. Sanoin, että haluaisin, mutta on pakko keskittyä töihin ja vetosin väsymykseen.

Virhe.

Körde pettyi ja loukkaantui siihen malliin, että hän pani välit poikki. En kuulemma panosta meihin ollenkaan, ja väsymys on surkea syy olla näkemättä.

Körde sanoi, että hänellä olisi ympäri Suomea kymmenen naista, jotka tulisivat saman tien hänen luokseen, jos hän vain soittaisi ja pyytäisi. Sain kuulla kaikenlaista muutakin, mutta en jaksa ajatella yksityiskohtia.

Pointti oli joka tapauksessa se, että minä toimin väärin eikä asiasta voida edes keskustella. Kördessä ei ole mitään vikaa, vaan kaikki on minun syytäni. Jälleen. Kerran.

Muutaman päivän kestänyt työreissu oli minulle raskas. Rasittavia asiakkaita ja pitkiä päiviä muutaman tunnin yöunilla. Viikkoon osui myös pikkuveljeni kuoleman vuosipäivä, joka veti mielen synkäksi. Siihen päälle Körden painostus ja syytökset, niin olin aivan hajalla.

Siinä tilassa kannattikin lähteä ystäväpariskunnan kanssa nollaamaan päätä.

En juonut tavallista enempää, mutta ilmeisesti stressi, väsymys ja tilanne Körden kanssa aiheuttivat fyysisesti pahan olon. Oksensin varmaan tunnin hotellin suihkun lattialla. Ystäväni olivat ihmeissään, kun en tosiaan juonut niin paljon ja he eivät ole koskaan nähneet minua sellaisessa kunnossa.

Kun pääsin ehjänä kotiin, tajusin, että nyt kroppa sanoi seis. Lopeta. Ei enää yhtäkään viestiä Kördelle. Ei seksiä. Ei silittelyä. Ei miehen selän päällä makoilua. Ei enää yhtäkään päivää, kun saan kuulla, että aina kaikki on minun vikani. Ei enää yhtäkään syytöstä siitä, että en osaa rakastaa ketään.

Tälläkin hetkellä ajattelen, että minä pilasin kaiken. Minun olisi vain pitänyt jaksaa lähteä yökylään miehen hotellille ja pitää hänet tyytyväisenä. Järjellä tiedän, että asia ei ole noin yksinkertainen, mutta Körde on taitava manipuloimaan.

Täällä istun nyt yksin kotona ja yritän saada itseni siihen kuntoon, että jaksan nähdä iltapäivällä asiakkaan. Tilille napsahtaa urani kovimmat kuukausitulot, mutta se ei tunnu miltään.

Yksinäisyys on musertavaa. Oman itsekkyyden tajuaminen on vielä musertavampaa. Tältäkö se tuntuu, kun rahan tekeminen menee rakkaan ihmisen edelle.