Valmentajaurani lähti käyntiin tänään. Aika hurjalta tuntuu, minkälaisen luottamuksen osoituksen sain jo ensimmäisellä asiakastapaamisella. Varsinkin, kun miettii, että valmennusopintoja on takana peräti kaksi viikonloppua. Mutta ei tästä sen enempää, kun en voi tietenkään vaitiolovelvollisuuden takia avata valmennusasioita blogissani. Innostus on kova ja tiedän, että olen nyt oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Maidoton ruokavaliokokeilu on kestänyt viikon. Olen ylpeä itsestäni, koska rakastan juustovoileipiä, joita en nyt siis ole syönyt ollenkaan. Nyyh. Vielä en ole löytänyt mitään erityisen hyvää korviketta leivän päälle. Vetelen vaan ison kasan kurkkua ja vähän kevyemmin avokadoa tai jotain oliivitahnaa leivän päälle. Meneehän se niinkin.

Aion jatkaa kokeilua toistaiseksi. Olen edelleen flunssainen, joten vaikutuksia ei pysty kunnolla arvioimaan. On muuten lievästi vituttanut, kun en ole päässyt salille. Tänään kävin vähän verryttelemässä ja pumppailemassa koipia. Sykkeet pysyivät matalalla eikä olo tuntunut huonolta eli hiljalleen voin koventaa rasitusta.

Huomasin viikonlopun aikana, että olen flunssaisenakin tällä hetkellä paljon paremmassa kunnossa kuin terveenä viime vuonna. Sen tajuaa oikein konkreettisesti, miten paskana olin. Muistan, miten vuosi sitten jouduin välillä pysähtymään hengittämään ylämäen jälkeen, kun pyöräilin neljän kilometrin työmatkan. Työmatkalla ehdin kelata aika monta kertaa, miten ihmeessä jaksan kahdeksan tuntia hoitotyötä, kun meinaan kuukahtaa jo matkalla.

Nyt nokka vuotaa ja muuta, mutta ylämäet eivät tunnu paljon missään. Samaten töissä riittää virtaa, vaikka puolikuntoisena olen siellä pyörinyt. Toki hermo on ollut kireällä haastavien asiakkaiden takia, mutta silti. Luojan kiitos löysin sen erikoislääkärin, joka mahdollisti nykyisen vointini. Terveys on jotain, mitä arvostan yli kaiken.