On ihmisiä, joiden seurassa tulee hyvä mieli, kuten eilen pikaisilla aamukahveilla Piksun kanssa. Sitten on ihmisiä, joiden seurassa tulee paskempi fiilis, kuten tänään, kun näin reisihullun työkaverini.

N oli juuri ehtinyt edellisenä päivänä kehaista reissussa otettuja bikinikuviani. Ei sanaakaan tykkireisistä tai hartialinjasta. Olin vain bikinifitnessmuija. Kun otin pipon pois päästäni, N kohdisti tutkivan katseensa kasvoihini ja kommentoi jotain ihostani. Minulla iski niin täystorjunta päälle, että en muista kunnolla, mitä hän sanoi. Jotain ei hyvää kumminkin. Olisi kuulemma pitänyt lähteä heti etsimään jotain kallista rasvaa kasvoihini. Tai jotain.  

En ymmärrä, mikä tarve joillakin ihmisillä on sanoa ikäviä asioita päin naamaa. Luulisi jokaisen minut tuntevan tajuavan, että tiedän itsekin, miten huono iho minulla on. Näen sen joka kerta, kun katson peiliin. Jos en tietäisi, isä kyllä piti lapsuuteni ajan siitä huolen, että tiedän. En kaipaa enää yhtäkään muistutusta asiasta. En vittu yhtään.