Tiedättekös mitä. Sössin dieetin kuudennella viikolla niin, että oksat pois. Ahdistusaalto vyöryi ylitseni ja tunsin lihovani tunnissa kaikki hikoillut kilot korkojen kera takaisin, kunnes tajusin, että parempi näin. Dieetti alkoi näkyä pahana olona, migreeninä, mahakipuna ja sellaisina ajatuksina kuin että en saa enää ikinä pistää suustani mitään väärää tai epäterveellistä ruokaa alas. Ei näin.

Joten läksinpä kätilötädin hoiviin syömään muutamaksi päiväksi. Helpotti vatsakivut ja voin kertoa, että oli ihanaa juoda skumppaa ja syödä mansikoita ja rasvaisia porkkanalettuja tädin upean talon terassilla. Aurinko paistoi, ruoka maistui, kaksi tätiä, yksi serkku ja levollinen mieli. Siihen päälle vähän lisää kasvislettuja, raparperipiirakkaa, tiramisusuklaata, saksanpähkinäjäätelöä ja ruisleipää rasvaisella juustolla. Oh my.

Nyt otan hengähdystauon hetkeksi ja maanantain jälkeen jatkan vatsalihasten kuorintaa. Rakastan ruokaa, mutta sen takia ei tarvitse palata ahmimiseen tai luopua unelmista, kuten niistä vatsalihaksista. Jostakin vielä löydän sen kultaisen keskitien.