Näin kivaa unta, jossa isäni yritti tappaa minut ja veljeni. Ampui jollain ohjuksella, jota yritimme väistellä. Lopulta isä yritti itsemurhaa ja ampui itseään kaulaan. Minä halusin pelastaa isän ja käskin ihmisiä soittamaan ambulanssin, mutta kukaan ei tiennyt mihin numeroon soittaa.

Ex-anorektikkona on tuskaista tajuta, että painan nykyisellään lähes kolmekymmentä kiloa enemmän kuin laihimmillaan painoin. Jumalauta se on melkein saman verran kuin äiti painoi kurjimpina aikoina.

Isän painotaulukkoa kävin aamulla katsomassa ja huomasin, että minä painan kolme kiloa enemmän kuin isä. Olemme yhtä pitkiä ja isä on kyllä mieheksi tosi hoikka ja "kuiva", mutta silti. Voi luoja, mikä läski olen. Käytännössä olen vielä normaalipainon ja lievän ylipainon rajamailla, mutta nyt pitää oikeasti tehdä asialle jotain. Keuhkolääkärikin sanoi, että jos minulla on rasitusastma, on tosi tärkeää pitää itsensä normaalipainoisena ja harrastaa paljon liikuntaa. Liikuntapuoli on kunnossa, mutta tuo helvetin paino ei.

Laskin aamuyön tunteina huvikseen, paljonko olen mässäillyt pullaa äidin kuoleman jälkeen eli kolmen kuukauden aikana. Sain tulokseksi yli kaksisataa. Voi järkytys mikä määrä turhaa rasvaa ja sokeria. Siihen päälle vielä jumalaton määrä leipää, joten ei ihme missä kunnossa tällä hetkellä olen.

Eräs ihminen kirjoitti minulle vähän aikaa sitten, että jos harkitsen itsemurhaa, miksi en vain tee sitä ja lopeta jatkuvaa jahkailua ja asian pyörittelyä. Sama kai se on painonhallinnan kanssa. Jos jatkuvasti valitan painostani ja syömistavoistani, miksi en vaan tee asialle jotain. Katsotaan, mitä saan aikaan.