Tänään oli onneksi vapaapäivä, koska eilinen oli jotain tosi ankeaa. Itku tuli työpäivän jälkeen, kun sisko yritti tsempata eteenpäin. Makasin jossain horrostilassa sohvalla kahden viltin alla viidestä puoli kahdeksaan. Hillitön päänsärky, paskaakin paskempi fiilis ja päässä pyöri vain ajatus, että minusta ei koskaan tule mitään eikä ainakaan sairaanhoitajaa.

Mutta mikään ei auta vitutukseen niin kuin koipitreeni ja ennätyspainot jalkaprässissä. Jee, pystyn edes johonkin jopa tämän lonkan kanssa.

Eilinen päivä töissä oli vaikea. En tiedä, mitä ajattelisin ohjaajastani ja mitä hän odottaa minulta. Tuntuu, että hän olettaa minun jo osaavan kaiken tai ainakin että minun pitäisi jo osata kaikki. Siihen päälle kun hän otti esille rauhallisen luonteeni, aloituskappaleen olotila oli sillä sinetöity. Toisen ohjaajan tapasin eilen ensimmäistä kertaa ja hän vasta omalaatuinen onkin. Hän ei puhunut minulle mitään eikä edes kertonut olevansa ohjaajani, kun esittelin itseni aamuraportilla. Great. Tunsin itseni mitättömäksi.

Päänsärky oli jo sen verran kova iltapäivällä, että en muista, mitä tuon rauhallisuuskommentin jälkeen tapahtui tai missä mielessä ohjaaja sen sanoi. Toki käänsin sen heti negatiiviseksi jutuksi ja että olen jo kahden päivän aikana onnistunut tekemään jotain väärin. Ja että olen surkea, en osaa mitään eikä minusta voi koskaan tulla sairaanhoitajaa, koska olen niin helvetin rauhallinen.

Vaikka minua on lytätty aika lailla perusluonteeni vuoksi pitkin elämää, jokin pieni osa minussa jaksaa murista vastaan, että kyllä rauhallisistakin ihmisistä voi tulla hyviä hoitajia ja hekin saavat olla olemassa. Pakko varmaan ottaa tuo asia esille lauantain työnohjauksessa, koska haluan tietää, mitä ohjaaja kommentillaan oikeasti tarkoitti. Enkä jaksa öitä valvoa ja pyöritellä tätä päässäni.

On tosi raskasta, kun koko ajan saa sellaista palautetta ja itsestä tuntuu jo valmiiksi, että on vääränlainen. Tuntuu ristiriitaiselta, että ensin sanotaan että varsinkin mielenterveyshoitotyötä tehdään omalla persoonalla ja sitten kuitenkaan ei saisi olla oma itsensä. Saatana. Ehkä lähden tästä seuraavaksi opiskelemaan kirjastotädiksi tai johonkin, missä ei tarvitse koko ajan todistella jotain tai miettiä, saako olla tällainen kuin on vai ei.