Nyt on ollut tosi raskasta. Ottaa oikeasti voimille pelkkä vessaan kävely ja kaupassa käyminen. Yritä siinä sitten pitää paino kurissa ja käydä salilla. Mitä lähemmäksi matka tulee, sitä paskemmaksi olo muuttuu. Siskokin on huomannut lievän alavireisyyteni ja soittelee taas vähän väliä. On ehkä hieman huolissaan, miten selviän reissussa yksin. Tekisi mieli perua koko matka, mutta eipä vaihtoehto joulu Suomessa kiinnosta minkään vertaa. Eikä ole vara heittää reilua tonnia hukkaan.

Tuntuu, että hajoan tähän epätoivoon. Viikonloppu oli ihan kiva. Minsku oli käymässä ja olimme pitkästä aikaa baarissa. Mutta jotenkin olen niin lukossa, etten edes läheisille ystävilleni pysty avautumaan tästä olosta. Ei kai ollut kovin viisas ratkaisu jättää lääkkeitä näin lähellä matkaa.

Rikukin kävi eilen. Se mies on kyllä upea ilmestys, huh huh. Yritän pitää ajatusmaailmani vain seksissä, koska ei tällaisen pään kanssa mitään muutakaan voi saada. Tai olisi kai se aika kohtuutonta haluta elämään joku kaikin tavoin läheinen mies, kun on näin rikki ja päällimmäisenä toiveena halu kuolla mahdollisimman pian. Täytyy tyytyä siihen, mitä on mahdollista saada.

Yksin ja yksinäinen. Hukassa. Halu päästä sinne, missä jo kaksi odottaa.