Reisihullu työkaverini totesi eilen, että minä niin tyrin tämän homman eli Jannen ja minun epämääräisen suhdeviritelmän. Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin että ihan samaa ajattelin. Sunnuntaina nimittäin iski epämääräinen ahdistus avautumiseni jälkeen. Liityin Tinderiin ihan vain selatakseni, miten lihaksikkaita ja pitkiä miehiä olisi näillä nurkilla tarjolla. Pähkäilin, mitä kaikkea vikaa Jannessa on ja mistä syistä minun pitäisi näyttää hänelle viimeistään tässä vaiheessa ulko-ovea.

Kauhea tunnehärdelli yhden sotilaan takia.

Eilen juttelin ylimmän parisuhdeneuvonantajani Piksun kanssa. Hän kysyi tosi osuvasti, että jos nyt annan periksi, miten kauan menee, että saan seuraavan mahdollisuuden kokea jotain tällaista ja miten paljon paskaa on taas ehtinyt siinä välissä kertyä ei niin kivojen miesten kanssa. Käytännössä homma menee koko ajan vain hankalammaksi, jos en nyt anna Jannelle mahdollisuutta ja katso, mitä tästä tulee.

Niin kai se on. Epämääräinen ahdistus on vähän helpottanut. Ja parastahan tässä on se, että olen ottanut Jannen kanssa kohtuu rehellisen linjan eli sanon heti, jos ahdistaa. Janne on rauhallinen ja vakaa tapaus, joten hän pystyy ottamaan minun lukkoni ynnä muut vastaan. Erikoista muuten sekin, että hän on ensimmäinen mies, jossa ei ole mitään pelastettavaa. Minulla kun on historiassa huumeiden välittäjää, peli-, seksi- ja alkoholiriippuvaista miestä, hohhoijaa. Janne on vain pelottavan normaali ja terve.

Treeneistä pitää sen verran päivittää, että tein tänään ennätyksen pystypunnerruksessa. Olen jumittanut samoissa painoissa tosi kauan milloin ranteen, milloin olkapään kanssa ja tänään sain yllättävän helposti 2 x 15 kg:n käsipainot ylös. Hitsi tuli taas hieno fiilis, kun huomaa, että sitkeä työ aina palkitaan jossain vaiheessa.