Viime perjantain lääkärikäynnillä varmistui, että minulla on Crohnin tauti. Koepaloista löytyi lisäksi mikroskooppinen koliitti. Neljän kuukauden sisällä olen saanut siis kolme diagnoosia, joista lääketieteen mukaan yksi (koliitti) saattaa parantua. Muuten olet ikuisesti täällä meidän seurannassa, sanoi lääkäri.

Ihmettelen omaa reagointitapaani tässä pitkin matkaa. Toki osasin odottaa, että nollaan uutiset syömällä, mutta nythän juuri olisi monta syytä olla nollaamatta. Tulehtunut keho kaipaisi terveellistä ruokaa eikä mitään pullamättöjä.

Miten tässä käy aina näin? Joka ikinen kerta löydän itseni lyllertämässä höllyvien jenkkakahvojen kanssa, ja välttelen kaikkea fyysistä kontaktia itseinhon vallassa. Paino nousee ja mahakivut ovat sitä luokkaa, että itku meinaa päästä. Mutta kun en pysty lopettamaan syömistä. Kaikki oli hallinnassa tammikuun loppuun asti, kunnes tulin reissusta ja aloin syödä. Fuck.

Viime viikonloppuna olin ystäväni kanssa risteilyllä, jota olin odottanut ja suunnitellut kuukausia. Ja tiedättekö mitä? Reissu meni yli odotusten. Oli niin kivaa, että en muista milloin viimeksi nauroin ja tanssin yhtä paljon. Tuo hullu risteily palautti uskon siihen, että minunkin elämässä voi ja kuuluu tapahtua hyviä asioita. Ei tällä hetkellä kovin usein, mutta ehkä jatkossa enemmän.