Mies nukkuu ja kuorsaa tuossa minun sängyssäni. Hän teki ratkaisevan virheen ja toi kinkkupaketin jääkaappiini. Hyi yäk. Sanoin, että kasvissyöjänä en anna, jos hän avaa paketin. Ei avannut. Hidastempoinen pano ja loppuyö vapaata. Tätä se on elämä, kun yrittää tienata rahaa elämiseen ja kirjan julkaisemiseen.

Pääsiäinen oli kerrassaan ankea. Luulin, etten selviä siitä ikinä. Kysyin isältä, mitä hänen mielessään liikkui, kun hän ensin kantoi veljeni ja sitten äitini arkkua. Isä sanoi, että paljonkin. Odotin hiljaa, mutta ei isä nytkään avautunut sen enempää. En osaa edes pettyä. Ymmärrän, että tämä meidän surumme on niin raskas, että ei ole sanoja. Niitä vain ei ole.

Kävin tänään keuhkolääkärillä. Hän epäilee rasitusastmaa, kuten minäkin ennalta arvelin. Huomenna pitäisi varata aika rasituskokeeseen, josta selviää mikä keuhkojani varsinaisesti vaivaa ja mikä on diagnoosi. Lisää lääkettä vaan kiitos. Äidin kuolemantautia minussa ei kuulemma keuhkoäänien ja -oireiden perusteella voi olla.

Tajusin tänään, että haluan saada kirjani valmiiksi ja julkaistua, mutta sen jälkeen voin ihan hyvin kuolla. Elämällä ei taida sittenkään olla mitään tarjottavaa minulle eikä minulla sille.