Onpa haikea fiilis olla taas kotona. Suru ja yksinäisyyden tunne ovat niin suurta ja syvällä minussa, että mikään lomamatka ei keskeytä jatkuvaa piinaa. Olen silti erittäin kiitollinen ja onnellinen, että pääsin matkaan.

Oivalsin paljon asioita itsestäni ja elämästä. Selvisin mustelmilla ja hirveällä säikähdyksellä tilanteesta, jossa olisin voinut tallautua hengiltä ja joutua lukuisten "villi-ihmisten" raiskaamaksi. Koin unohtumattoman jälleennäkemisen Johnin kanssa, ja pääsin hiljaiselle rannalle kuuntelemaan meren kohinaa ja aaltoja. Ja päinvastoin kuin kesän ankealla matkalla, sain kuulla lukuisia kertoja kysymyksiä, miksi nauran koko ajan. Heh.

Nyt mieltäni painaa siskon ja Riitan tulehtuneet välit. Isän ja Riitan piti tulla hakemaan minua tänään siskon luota. He olivat peruneet tulonsa, koska siskoni on niin vaikea ihminen. En voi enää vain katsoa vierestä, kun meidän perheemme riekaloituu entisestään. Juttelin vähän jo puhelimessa isän kanssa, mutta ei asia puhelimitse mihinkään edennyt. Täytyy vähän mietiskellä asioita ja jutella sitten seuraavalla maaseuturetkellä sekä isän että Riitan kanssa. Minun perhettäni ei hajoteta ongelmalla, jota ei edes ole olemassa.

Kirjoittelen huomenna enemmän matkakuulumisia, kun tuli joitakin hoohetkiä kirjattua jo matkalla ylös.