Olin eilen baarissa yhden Tiinan kanssa. Tiina oli samaan aikaan päiväsairaalassa, emmekä ole sen jälkeen nähneet. Odotin räjähdysaltista iltaa, koska Tiina on aikamoinen pakkaus niin hyvässä kuin pahassa. Poliittisesti aktiivi tyyliin turpaan tulee, jos olet eri mieltä ja muutenkin varsin temperamenttinen tapaus.

Alkuilta meni hyvin. Tiina kertoili mielenkiintoisia yksityiskohtia päiväsairaala-ajasta, josta siis en edelleenkään muista oikeastaan mitään. Tuntui tosi oudolta kuunnella toisen ihmisen suusta, mitä minä olen kaksi vuotta sitten tehnyt ja puhellut.

Jossain vaiheessa menin möläyttämään, että yksi syy, miksi hain sairaanhoitajakoulutukseen, on se, että pääsen käsiksi tappaviin lääkkeisiin. Ei enää tarvitse miettiä, hyppääkö junan alle, jos sellainen pakkorako tulee. Juu. Ei olisi kannattanut sanoa taaskaan yhtään mitään. Voi helvetti, minkä kohtauksen Tiina sai. Hän alkoi itkeä ja vaahdota, että en voi kertoa hänelle tuollaisia asioita, koska hän ei pysty olemaan puuttumatta asiaan. Tiina uhkasi ottaa kouluun yhteyttä ja kertoa, että minä opiskelen, koska aion tappaa itseni. Sanoin, että tuskin kukaan ottaa känni-illan puheita tosissaan ja kiellän kaiken, jos hän minusta jotain ilmoittaa.

Meinasi iskeä paniikki. Sanoin Tiinalle, että koulu on perheeni lisäksi ainoa asia tällä hetkellä, mikä pitää minua jotenkin arjessa ja elämässä kiinni. Kyllä, koulussa on ahdistavaa ja ankeaa, mutta silti. Tiina jatkoi vaahtoamista ja sanoi, että ei noin sairas ihminen voi opiskella tuollaista alaa, että se ei vain ole mahdollista.

Asia on nyt jotenkin selvitetty eikä Tiina aio ottaa yhteyttä kouluun. Luultavasti tyyppi inhoaa minua loppuelämänsä, mutta sanojani en saa enää takaisin. Opinpa pitämään turpani kiinni, kun kerran kukaan ei kestä kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Helvetin vaikea elämä.

Oli illassa jotain hyvääkin. Pistin puumavaihteen päälle ja iskin yhden parikymppisen poitsun. Aika karua oli ajatella, että tyyppi oli veljeni ikäinen. Itsetunto on jossain pohjamudissa enkä tiedä, mitä poitsu minussa näki, mutta tuntuipa hyvältä, kun joku sanoi kauniiksi ja piti näkemästään. Koulussa tulee kuljettua niin harmaana hiirulaisena hyväihoisten kaunottarien joukossa, että teki tosi hyvää laittautua ja ikään kuin päästä kouluroolista eroon.

Poitsu oli tosiaan jotain parikymmentä, asunut puoli vuotta metsässä, kiinnostunut shamaaneista, opiskelee fysiikkaa, on maanis-depressiivinen ja olennaisimpana housuista ilmestyi iso muna. Voi että, olipas hauskoja hetkiä pitkästä aikaa. Taisin jopa hetkeksi unohtaa, miten perseestä elämäni on. Paino sanalla hetkeksi.