Olin tänään töissä osastolla, josta en tiennyt etukäteen oikeastaan mitään. Nukuin yön tosi huonosti ja olen ollut aamuneljästä asti hereillä, koska jännitin töitä niin paljon. Miten ihmeessä pystyn jännittämään kaikkea tällaisella volyymilla. En ymmärrä. Toki loppukesän töistä jäi paska fiilis, ja koulussa saamani ankea palaute hiljaisuudestani on vienyt työitsetuntoa miinukselle. Silti voisin vähän yrittää luottaa itseeni ja siihen, että pärjään.

Ja hienostihan siellä meni, tosin olen ihan poikki. Tarvitaan näköjään vain yksi hikinen työvuoro ja kas kummaa, kun koulu alkaa tuntua leppoisalta ja rennolta paikalta. Olisin saanut itseni ängettyä huomiseksikin töihin, mutta en yksinkertaisesti jaksa. Siinä mielessä hyvä huomata, että osaan sanoa ei ja tiedän, missä rajani menevät.

Eilen tuli salilla hieno fiilis, kun tein jälleen ennätyksen penkkipunnerruksessa. Onneksi salilla ei ollut siihen aikaan aamusta ketään muuta, koska näytin varmaan aika hölmöltä kun naureskelin itsekseni. On vain niin hienoa huomata, että kehittyy ja saa itsestään aina vain enemmän irti. Eikä siis huonolla tavalla, että perkele olen surkea, jos en jaksa treenata koko ajan täysillä ja jos kehitys tyssää. Vaan sillä tavalla rennosti, että kappas minä pystyn tähänkin. Sitä paitsi suosittelen kaikille masentuneille saliharjoittelua. Fyysinen vahvuus lisää henkistä voimaa ja paskan sietokykyä.