Teen nyt sellaisen radikaalin vedon, että alan taas puhua veljestäni etunimellä niin kuin aiemmassa blogissani. Kuka tuttu tämän löytäisi ja mitä sitten, jos löytääkin. Tekaistuja nimiä koko tarina täynnä, ja isän periaatteen mukaan salaisuuksia ei ole.

Teijan äidin kanssa juttelin äsken facebookissa reilun tunnin. Ojasta ja autosta ei puhuttu sanaakaan, Mikasta sitäkin enemmän. Miten osaisin kuvata sitä tunnetta, kun huomaan, että joku Mikan tuntenut ihminen haluaa jutella rakkaasta veljestä minun kanssani. Siinä on jotain sellaista riemua ja syvää helpotuksen tunnetta, jota on itsekin välillä vaikea käsittää. Että on olemassa ihminen, jolle Mika on ollut äärimmäisen tärkeä ja joka voi puhua Mikasta, vaikka hän on kuollut. Sisko ei puhu Mikasta, isäkin yleensä vain, jos minä ensin otan hänet puheeksi. Riitta puhuu ja kyselee välillä, mutta hänkin on "ulkopuolinen". Enkä sano ulkopuoliseksi pahalla, mutta jokainen ymmärtää, mitä tarkoitan.

Kyselin Teijan äidiltä kaikkea Mikasta. Hän on sen verran pössähtänyt persoona, että en edes miettinyt, mitä häneltä voin kysyä. Loistavaa. Hän kertoi, miten huolissaan Mika oli ollut äidin voinnista keuhkosiirron aikaan ja ylipäätään. On niin musertavaa myöntää ja hyväksyä se, että en kyennyt siihen aikaan olemaan tarpeeksi Mikan tukena. Hirveä tuska ahdistaa sisintäni, kun mietin, miten Mikakin on murehtinut äitiä, mutta on voinut jutella siitä vain Teijan ja Teijan äidin kanssa. Miksi olin niin masentunut ja heikossa kunnossa, etten jaksanut huomata Mikan hätää. Miksi en voinut laittaa omaa pahaa oloani sivuun ja tukea veljeäni. Yritin kyllä kaikkeni.

Ei auta katua eikä jossitella. Tiedän ja muistan, että sanoin Mikalle monen monta kertaa, että hän voi aina kertoa minulle mitä tahansa ja että olen kaikessa hänen tukenaan. Varmistin, että viesti myös meni perille. Ja se meni. Ehkä olin vain liian lähellä eikä Mika halunnut lisätä minun murheitani. En tiedä. Kai joskus saan tähänkin vastauksen.

Voi että, jos saisin Mikan takaisin. Tuntuu niin ahdistavalta, kun kaksi vuotta elämästä on lähes kokonaan pimennossa enkä muista kaikkea veljestäni. Oikeasti, miten voi unohtaa asioita ihmisestä, joka on ollut vierellä 17 vuotta.