Janne kävi taas kyläilemässä tänään. Hän ei ilmeisesti osaa päästää minusta irti yhtään sen paremmin kuin minä hänestä. Mies on viestitellyt melkein joka päivä ja kysellyt kuulumisia. Sen olen päättänyt, että viesteihin voin vastata ja nähdä häntä, mutta itse en tee aloitetta. Niin on helpompi.

Olo on muutenkin nyt rennompi. En tiedä, mitä Janne puuhailee minun lisäkseni eikä enää paljon kiinnostakaan tietää. En ole niin mustasukkainen tai omistushaluinen kuin aiemmin. Kriittisyys omaa kroppaa ja ulkonäköä kohtaan on alkanut hellittää sitä mukaa, kun olen saanut otettua henkisesti etäisyyttä Janneen. Ihan sama, riitänkö hänelle tai olenko jotain liikaa tai liian vähän. Mieshän voi vapaasti etsiä unelmanaistaan jostain muualta eikä minun tarvitse enää välittää. Ehkä tällainen kevyempi lähestymistapa sopii lopulta paremmin minullekin. Aika näyttää.