Huomenna olisi kuudes hoitokerta. Harmittaa vähän, kun en ole kirjoittanut ajatuksia ja mietteitä tänne blogiin ylös. Kaikki unohtuu niin salakavalasti ja äkkiä, että pitäisi olla koko ajan kirjoittamassa asioita muistiin. Toivottavasti muisti palautuu ennalleen.

Joulun tulo ahdistaa. Miten meidän perheemme selviää joulusta ilman pikkuveljeä. Ihan käsittämätöntä, miten kova ikävä voi olla. Eikä ollenkaan sellainen kaunis kaihoisa ikävä, vaan hajalleen repivä pahantahtoinen.

Olin Tuulan kanssa äsken kahvilla ja hän sanoi hyvin, että onneksi meillä on kummipoika eikä vain aikuisia istumassa hiljaa pöydän ympärillä. Mikä onni tosiaan, että siskon perhe tulee meille jouluksi. Eihän kukaan voi korvata veljen poissaoloa, ei millään, mutta pienet ihmiset tekevät joulun.

Tuskaa. Tuskaa. Tuskaa.