Reissusta on suunnilleen palauduttu, mitä nyt aikaero ottaa edelleen koville. Onneksi koulu alkaa vasta viikon päästä, että ehtii nukkua kunnolla.
 
Olipa ihanaa olla kaksi viikkoa erossa arkiympyröistä. Paino tippui noin pari kiloa juurikin sen takia, että ei ollut mitään tarvetta syödä koko ajan ja oli niin paljon muuta ruokaa mielenkiintoisempaa ajateltavaa. Elin pari viikkoa valkoisella leivällä, porkkanaraasteella, kananmunilla, satunnaisella riisillä, kakuilla, hedelmillä ja jäätelöllä. Ruokavalioni herätti jälleen ihmetystä, vaikka luulisi, että porukka nykyaikana olisi tottunut mitä ihmeellisimpiin syömistottumuksiin. Välillä olin muiden mielestä laihiksella, välillä absolutisti, koska en kitannut ilmaista kaljaa ja viinaksia 24/7 kuten suurin osa lomailijoista.
 
Merjan kanssa meni hermot. Hän puhui ensin minut ja myöhemmin joukon suomalaisia pökerryksiin eikä ilmeisesti tajunnut ollenkaan, että kukaan muu ei saa suunvuoroa. Siihen päälle kun valvoin ja kuuntelin Merjan kuorsausta, hohhoijaa.
 
Kerran jouduin ärähtämään, kun Merja muiden suomalaisten kuullen alkoi neuvoa, mitä minun pitäisi syödä. Argh. Mitä tahansa sanoin tai tein, Merja tiesi kaiken aina paremmin ja neuvoi joka välissä. (Minähän en koskaan neuvo ketään tai tiedä mitään muita paremmin, heh.) Kun ihmettelin, miten niin moni jaksaa juoda aamusta iltaan viinaa monen viikon ajan, Merja valisti minua ja kertoi, että se on sosiaalinen tapa juoda. Merja myös ajoi kännissä autolla yhden baari-illan päätteeksi, joten en tiedä tuosta sosiaalisuudesta. Voi hemmetti sentään. Nyt menee harkintaan seuraava reissu Merjan kanssa.
 
Mutta ei auta harmitella ikäviä juttuja, koska reissussa oli paljon hyvää. Suurin osa päivistä oli tosi aurinkoisia ja lämpöisiä, mitä nyt illalla ja yöllä palelin. Ylitin itseni ja uskaltauduin yli kymmenen vuoden pelkäämisen jälkeen mereen uimaan. Edellisellä kerralla kun olin meressä, aallot heittivät minut tylysti raapivalle rantahietikolle, joten ei ihan hetkeen ole tehnyt mieli uusia kokemusta. Mutta nyt meni hienosti, ja vesi helpotti lonkkakipua.
 
Samaten oli upeaa tanssia paikallisten miesten kanssa salsaa, vaikka askeleet eivät ihan ehkä kohdilleen koko ajan menneet eikä lonkka tykännyt yhtään tanssimisesta. Mutta ei auta. En voi kaikkea kivaa jättää väliin siinä pelossa, että lonkkaan sattuu.
 
Samaan aikaan reissussa oli hulvatonta suomalaisporukkaa ja vietimmekin monta hauskaa hetkeä lähinnä suomalaismiesten seurassa. Niin puutteessa olevaa porukkaa, että huh huh. Tuli vähän sellainen kari grändi –fiilis. Kaikkien janoisten sankari kääntyi kaikkien puutteessa olevien sankarittareksi. Heh.
 
Parasta oli uudenvuodenilta. Hotellilla oli tosi hienot partyt, joihin osallistui sekä lomailijoita että hotellin henkilökuntaa. Alkuillan flirttailin yhden tai muutaman puutteessa olevan suomalaismiehen kanssa, kunnes löysin kuuman paikallisen miehen. Aivan upea mies, komea, pitkä ja lihaksikas. Hän ei ymmärtänyt espanjaani enkä minä hänen englantiaan, joten jäljelle jäi body language, joka toimi varsin hyvin.
 
Ihan huippua oli kun mies yhtäkkiä otti minua vyötäisiltä kiinni, nosti ilmaan ja pyöritti ympäri. Hetkisen tunsin olevani höyhenenkevyt ja hento nainen, jota miehet nostelevat ilmaan tuon tuosta. Sitten säikähdin, että ei kai mies vain loukannut selkäänsä. No ei.
 
Anyways. Teki niin hyvää kuulla usealta eri ihmiseltä hyvää palautetta ulkonäöstäni erityisesti noiden Karsan hienojen läskikommenttien jälkeen. On aina virkistävää yrittää nähdä itsensä muiden silmin, kun omat silmät näkevät vain virheet ja viat.
 
Katselin tuossa Jutan uutta ohjelmaa, jossa oli noin 140-kiloinen nainen. Vaikka järjellä tiedän, että nainen oli kaksi kertaa minua painavampi, ajattelen, että näytän samalta. Tuntuu ihan hullulta, miten väärin itsensä voi nähdä. Ehkä kuulin lapsena niin paljon haukkuja läskeistäni (en edes ollut lihava, vaan niin sanotusti pyöreä lapsi) perhepiirissä, että en osaa ajatella itseäni muunlaisena kuin aina liian läskinä. Ja onhan se selvä, että jos aikoinaan 45-kiloisenakin uskoin olevani maailman lihavin, ei kaikki voi olla ihan kohdallaan korvien välissä.