Töissä on ehtinyt sattua jo kolmen päivän aikana pari hienoa juttua. Ensinnäkin piinaavan kahden viikon odotuksen jälkeen sain viimein osastonhoitajalta luvan lähteä viikon lomareissulle lokakuussa. Asiaa vaikeutti se, että olen (pelkkä) sijainen ja kaikki lomat olisi pitänyt sopia ja neuvotella jo maaliskuussa ja plaa plaa. Mutta jes, lokakuussa odottaa siis viikon aurinko- ja rentoutuspläjäys siskon ja poitsujen kanssa.

Toinen hienous on se, että tein eilen elämäni ensimmäisen tyylipuhtaan kanyloinnin. Kanylointi on ollut minulle peikko opiskelujen alusta asti eikä sitä helpottanut yhtään se, että ehdin harjoitella tipan laittamista kehnossa ohjauksessa vain viisi kertaa opintojen aikana. (Esimerkiksi yksi kesätyöntekijä töissä valmistuu vasta puolentoista vuoden päästä ja hän on päässyt kanyloimaan jo yli parikymmentä kertaa.) En ole koskaan ollut mikään kädentaitoihminen, joten tällaiset onnistumiset tuntuvat tosi hyvältä vaikka ne eivät muille mitään merkitsisikään.

Olen opetellut ja ottanut tavaksi hehkuttaa pieniä ja suuria onnistumisia itsekseni. Kiittää ja kannustaa aina vain, kun siihen on vähänkin aihetta. Uskon, että jossain vaiheessa myönteinen suhtautuminen omaan itseen alkaa voittaa ja jatkuva arvostelu ja moittiminen jäävät sivummalle. Terapeuttikin sanoi monesti, että minulla on itsestäni niin pitkä miinuslista, että tarvitaan paljon ylimääräistä plussaa, jotta plussat pääsevät joskus voitolle. Pitää vain olla kärsivällinen.