Aika hurjaa. Yhtenä päivänä katselet junia sillä silmällä, minkä eteen hyppäät ja seuraavana saat kutsun salaa toivomaasi soveltuvuuskokeeseen ja alat suunnitella kuukauden "joulumatkaa" kaukaisuuteen Merjan kanssa.

Tässä on kaikki mahdollisuudet saada elämä kääntymään johonkin suuntaan, mutta yritän olla innostumatta liikaa. Viimeksi kun olin tällaisessa tilanteessa ja uskalsin toivoa parempaa, veli päätti temppuilla moottorikelkan kanssa ja päätyi hautausmaalle.

Pelkään oikeasti, että taas kohta sattuu jotain tosi ikävää. Se on hirveä tunne, kun ei kuolemanpelossa uskalla toivoa itselleen mitään hyvää. Kaikesta pienestäkin onnesta rangaistaan. Niin se on aina mennyt.