Tämä oli elämäni kivuttomin joulu. Kiitos siitä. Herkkää mieltäni järkytti ainoastaan yksi nuori potilas, joka oli epäonnistunut pahemman kerran itsemurhayrityksessään. Hoidin häntä melkein koko joulupäivän ja päässä ehti pyöriä monenmoista. Onneksi ammattirooli suojaa niin paljon, että en jää hänen kohtaloaan murehtimaan sen enempää. Kaikilla on oma tiensä kuljettavanaan, mutta silti toivon hänelle paljon suojelusenkeleitä loppuelämäksi. Niitä tarvitaan.

Täytän tänään 35 vuotta. Olen viidettä vuotta jatkoajalla tässä elämässä. Vaikka promillet ovat yön juhlinnan jäljiltä vieläkin koholla, koen olevani elämäni kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minulla on hyvä olla. Rauhallinen, levollinen ja vähän malttamaton olo. Mitä kaikkea hyvää elämä voi vielä tarjota minulle. Sitä mietin.

Eilen illalla olin vähän haikein mielin lähdössä yksin baariin juhlistamaan syntymäpäivääni. Vähän ennen yhdeksää työkaverini soitti tuntemattomasta numerosta ja kysyi, olenko lähdössä ulos. N:ltä oli hajonnut puhelin eikä hän ollut siksi vastannut viesteihini.

Illasta tulikin ihan kiva. Vietin iltaa N:n ja hänen varatun poliisikaverinsa kanssa. Toivon todella, etten kauheasti lähennellyt tuota poliisimiestä. Hän halasi minua loppuillasta ehkä hieman liian pitkään ja taisin puristaa miestä pakaroista, mutta ei kai sen enempää.

Eilisilta teki todella hyvää mielelleni kaikin puolin. Sain niin paljon positiivista palautetta, että unohdin hetkeksi, miten surkeassa kunnossa ihoni on ollut viime viikot. Meikillähän sen saa hyvin peitettyä eikä baarin valaistuksessa ihostani ehkä huomaakaan mitään. Tuntui silti aika erikoiselta saada niin paljon huomiota ja olla ihan kuin muka olisi hyvännäköinen nainen.

Ajauduin yhden jääkiekkoilijan seuraan. Hah. Tarvitseeko edes kertoa enempää. N sanoi, että tyyppi kavereineen tuijottaa minua. Olin sen verran hyvässä humalatilassa, että menin miehen viereen baaritiskille juttelemaan. Mies oli pitkä, ei mikään erityisen komea, mutta hyvännäköinen kuitenkin. Kiinnitin heti huomiota pullottaviin takareisiin ja pakaroihin ja pitihän niitä päästä kokeilemaan.

Sitten huomasin, että miehellä on sormus nimettömässä. Lähdin menemään ja oikeasti yritin pitää näppini erossa hänestä, mutta lopulta en pystynyt. Mies kävi täällä panemassa ja laittoi kellon soimaan neljältä, että ehtii ajoissa kotiin. Hän pyysi numeroani, mutta en antanut, koska iski jo lievä morkkis, kun sekaannuin taas kerran varattuun mieheen. No, ei voi mitään enää.

Joulu meni muuten syömisten osalta hienosti. Hymyilytti töissä kuunnella, kun työkaverit valittivat ähkyä ja oksettavaa oloa. Minä vetelin pyhät omilla eväillä ja söin pari rasiaa kaupan perunalaatikkoa. Ei yhtään suklaata, ei yhtään ähkyä eikä ahmintaa. Olen niin kiitollinen, että ahmiminen on ohi. Ihan kuin olisin vapautunut jostain elämää suuremmasta taakasta, josta en ikinä kuvitellut pääseväni eroon. Monta vuotta siihen meni, mutta vain tällä hetkellä on väliä.