Tänään koitti se päivä, jota olen kovasti odottanut. Paino tippui viimein uudelle kymmenelle, sille, jonka olen viimeksi nähnyt puntarissa veljen kuolinvuonna. Loistava fiilis, kun tavoitteesta puuttuu enää noin kilo ja reissuun on vielä kivasti aikaa kiristellä ehkä lisää. Mikä parasta, tästä voin antaa kaiken kunnian vain itselleni eikä tarvitse miettiä, onnistuinko minä itse vai jonkun muun ihmisen ansiosta.

Minä suunnittelin ruokavalion, treenit, tankkaukset ynnä muut ja myös toteutin ne. Vaikka miten on koulu ollut perseestä ja ahdistanut ja masentanut, en ole tyypilliseen tapaani ratkennut mässäilemään. Ahmiminen on tällä hetkellä mennyttä elämää, mikä on aivan mieletön edistysaskel. Vaikka paljon olen unohtanut elämää viimeisen parin vuoden aikana, muistan elävästi sen tuskatilan, kun jokin sisäinen pakko ajaa kauppaan hakemaan aina vain lisää ja lisää ruokaa ja ahmittavaa. Se on k a m a l a a, kun ei pysty kontrolloimaan mitään.

Mutta nyt tuntuu, että minä hallitsen edes jotain tässä paskassa elämässä. Läheiset kuolevat ja melkein kaikki on päin helvettiä, mutta paino on nyt hallinnassani. Olen tästä niin riemuissani, että aion palkita itseni kampaajalla, ennen kuin lähden reissuun. Maksoi mitä maksoi, mutta se on ansaittu.