Aloitin tänään reilun vuoden jahkailun jälkeen maidottoman ruokavaliokokeilun. Otan tietoisen riskin, sillä tähän mennessä olen käyttänyt (liian) paljon maitotuotteita proteiinin saannin turvaamiseksi ja ne ovat niin sanottuja helppoja ruokia syömishäirikölle. Kun hyvin toimivan paketin panee uusiksi, on aina vaarana, että ahmimisongelma aktivoituu. Tähän päälle vielä eilisiltana alkanut lievä flunssa, siitä seurannut pakollinen salitauko ja puntarilla lukema 71 – fiilis on melko paska. Vituttaa suorastaan.

Mutta nyt on sellainen olo, että on pakko tehdä jotain. Iho on ajoittain helvetillisessä kunnossa, mikä häiritsee sosiaalista elämääni ja vaikuttaa mielialaani erittäin paljon. Vaihtoehtoina on hakea lääkäriltä pitkä antibioottikuuri ihoon tai testata, onko maitotuotteiden jättämisestä jotain apua. Tällä hetkellä söisin mieluummin vaikka pieniä kiviä, kuin sabotoisin kehoani antibiooteilla.

Maitotuotteet ylläpitävät tulehdustilaa elimistössä, ja moni on saanut ihonsa kuntoon siistimällä ruokavalion. Lisäksi maitotuotteiden poisjättö näkyy usein muutaman kilon keventymisenä ja turvotusten vähenemisenä – kyllä kiitos! Puhumattakaan liman kertymisestä ja siitä, että maitotuotteiden tärkeimmät ravintoaineet saa muualtakin, jos jaksaa selvittää asioita.

Viikonloppuna koulussa aloin muuten taas miettiä, miten rentoa tai kireää sisäinen puheeni oikeasti on. En muista, miten ajauduin kertomaan vähän kaunistellen omista stressikokemuksistani töissä. No, kerroin kuitenkin ja sanoin jotain, että olen kehittynyt siinä, etten mollaa enää itseäni kuten joskus ennen. Kouluttajamme sanoi sitten teatraalisesti silmiään pyöritellen, että jos sisäinen puheesi on tällä hetkellä noin julmaa, miten julmaa se mahtoi olla joskus aiemmin.

Kouluttajan kommentti pysäytti. Ehkä julmuus itseäni kohtaan on niin syvällä, että päälle liimattu ja aktiivisesti opeteltu armollisuus ja itsensä kiittäminen eivät yllä kuin tasoittamaan pintaa.

Ja kyllähän minä sen arjessa huomaan, vaikka en haluaisi. Esimerkiksi eilen sätin itseäni aika lailla siitä, että jos nyt tulen kipeäksi enkä pääse treenaamaan. Miten huonoksi kunto ehtii muutamassa päivässä mennä ja miten minä voin tulla kipeäksi, kun olen superihminen ja pystyn ajatuksilla ohjaamaan sairaudet itseni ulkopuolelle. Ja miten nyt olen syönyt väärin ja olisi pitänyt syödä tarkemmin ja paremmin ja vain oikeita ruokia.

Sama homma, kun olin Tuulan luona yökylässä. Minun oli ”pakko” ottaa iltakahvilla jäätelöä, koska en kehdannut vieraassa paikassa alkaa väsätä omia eväitäni ja pitää niin tiukkaa linjaa, koska oli vain kyse yhdestä jäätelönsyöntihetkestä ihanan ystäväni luona. Mutta mikä myllerrys kävi mielessä jäätelöannosta syödessä. Siinä ei ollut yhtäkään tervettä ajatusta, sen voin myöntää. Ja alkoiko siitä jälleen itseni sättiminen, että enkö nyt mitenkään saa syömisasioita kuntoon ja enkö jo kauan sitten selättänyt kaikki ongelmat ja mikä minussa on vikana, kun itsekuri ei pidä ja aina pitää vääntää samojen asioiden kanssa. Huokaus.

Itsensä hyväksyminen kokonaisena on ilmeisesti loputon suo, mutta vielä minä sieltä rämmin ehjänä ylös kuivalle maalle.