Olipas piristävää tänä aamuna salilla. Yläkerran naapuri oli noin puolentoista kuukauden tauon jälkeen samaan aikaan rehkimässä. Hän kommentoi ensin ulkorappusissa, että oletpa laihtunut ja kasvoistakin huomaa. Sitten hän tuli myöhemmin salilla kyselemään, mitä oikein olen syönyt tai ollut syömättä, kun olen niin kapea eikä minulla ole mahaakaan yhtään. Jes, tämä oli loistava kannustin loppurutistusta varten. Parasta on se, että naapurilla ei ole mitään käsitystä, minkälainen pakkomielle paino ja läskit minulle ovat, joten huomio taisi olla kohtuu vilpitön.

Matka on maksettu, jipii. Terapia loppuu kesäkuussa. Pitkäletti kaipailee tasaisin väliajoin, mutta en jaksa enää hänestä innostua. Siinä ehkä tärkeimmät tällä erää.