Minuun iski viikonloppuna hetkellinen jouluahdistus. Pyörin itsesäälissäni ja mietin, onko minun kohtaloni olla aina jouluna surullinen ja yksin, kaiken ulkopuolella. Tirautin parit itkutkin. Mietin kaikkia niitä, jotka ovat niin onnellisessa asemassa, että voivat viettää perheen kesken yhteistä joulua. En tiedä, koenko sitä itse enää elämäni aikana.

En muista, olenko varsinaisesti tykännyt joulusta. Koska asuin maatilalla, jouluun liittyi aina jollain tapaa eläinten tappaminen, mitä en voinut käsittää enkä hyväksyä. Siitä aiheutui riitaa äidin ja isän kanssa.

Muutenkin koin joulun niin, että minun vastuullani on pitää huoli siitä, että kaikilla on hyvä ja rento joulufiilis. Ajatuksena ihan kiva, mutta meidän perheessä mahdoton toteuttaa. Äiti oli kaikella kunnioituksella raivohullu enkä osannut aina ennakoida, milloin äiti hermostuisi ja mistä. Yritin siis vain parhaani eli olin mahdollisimman hiljaa, näkymätön ja poissa tieltä. Niin ja toki olin äidin ylin siivousapulainen, koska kyllähän kaikki hiljaiset kiltit tytöt osaavat joulusiivouksen jalon taidon.

Jouluihin liittyy paljon muitakin ahdistavia muistoja. Joulun aikaan pelko äidin (tai jonkun muun läheisen) kuolemasta vei mennessään. Se oli pienelle ihmiselle raskas taakka, koska en voinut puhua siitä kenellekään. Pelkäsin vaan. Ja sitten lopulta tuli se hetki, kun pahin painajaiseni toteutui kaksi kertaa. Sen jälkeen ei ole tarvinnut joulua juhlia.

Tuntuu ihan hullulta, miten paljon murhetta olen sisälläni kantanut pienestä asti. Toki jouluun liittyi paljon hyviäkin asioita, mutta niitä on liian tuskallista ajatella.

Anyways. Mietin eilen, että tästä joulusta tulee ihan samanlainen ahdistuksen vyöry kuin kaikista edellisistäkin. Sitten muistin, mitä osteopaattini sanoi viime hoitokerralla. Sinun ei kannata toistaa samoja vanhoja tarinoita. Ymmärtääkseni hän tarkoitti, että mennyt on mennyttä ja on aika katsoa tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. On aika tehdä uusia tarinoita.

Nyt ajattelin kokeilla, jos ottaisin tulevan joulun haasteena muuttaa ajatteluani. Olen joulun töissä, koska se on minulle helpompaa. Aion tehdä edelleen niin, mutta ehkä sen ei tarvitse enää olla yksinäisyyden ja ahdistuksen pakoilua. Jouluna on oikeastaan ihan kiva olla töissä, kun on rauhallista ja tulee mukavasti pyhälisiä matkakassaan. Sen ajan, kun olen kotona, voin tehdä mitä vain ikinä tykkään. Kukaan ei ole vaatimassa tai stressaamassa eikä minun tarvitse enää huolehtia, että kaikilla olisi hyvä olla. Kunhan minulla vain on. Ainakin voin yrittää.

Tänään muuten tein ensimmäisen kunnon jalkatreenin lokakuun sairastelun jälkeen. Hikoilu ei ole palannut vielä entiselleen, mutta voimatasot ovat onneksi pysyneet melkein ennallaan. Tuli niin superhyvä fiilis, kun tajusin, että olen taas terve ja pystyn liikkumaan. Saatoin jopa hymyillä pari kertaa salilla, heh. I´m back!