Ihan parasta on, kun saa järjestettyä neljän päivän vapaan keskelle koulukaaosta ja pääsee isän luokse maalle. Heti kun autosta astuu ulos, äiti viestittää, että tervetuloa kotiin Viivi.

Ensimmäiseksi tarkistamaan, että kukaan ei ole heittänyt yöpöytäni laatikosta Mikan hugobossia roskiin ja kun sen löydän, tuoksuttelen ja palaan takaisin aikaan, kun kaikki oli hyvin.

Hetken kouluahdistusta, kunnes jatkan päiväunille sohvalle, jossa äiti aina makasi voipuneena. Äidin viltti ja energiat päälle, ulkona sataa vettä. Hiljaisuus, vain seinäkello on äänessä. Sama kello, jonka tiktakkailu oli hajottaa mieleni kolme vuotta sitten.

Pitäisi vääntää esseetä, laskea noin kolmekymmentä lääkelaskua, läpäistä pari verkkotestiä, selvittää sitä ja tätä. Mutta makoilen vain tyynessä rauhassa ja on taas helpompi hengittää.

I love my home.