Äiti sanoi eilen, että nauran nyt enemmän kuin ennen. Itse en ole huomannut hoidosta (ainakaan vielä) mitään apua, mutta ehkä se tulee sitten ajan kanssa. Koko hoitotouhu alkaa kyllä tässä puolivälin paikkeilla väsyttää. Ja kun väsyy, turhautuu kun tuloksia ei synny.

Jos jotain hyvää pitää yrittää hakea, niin se, että olen vielä järjissäni. Sairaalassa näkee niin vinksahtanutta porukkaa, että huh huh. Eilen esimerkiksi päädyin pelkästä myötätunnosta etsimään huonekaverini tupakasta huumeita. Tyttö kun oli varma, että joku yrittää huumata hänet ja ties mitä muuta. Sitten siellä on kaksi mummelia, jotka ovat täysin ulkona tästä maailmasta. Pelottavia suorastaan.

Muisti meinaa pätkiä ja pahasti. Viimeksi tänään pyörin hetken aikaa hukassa kaupungilla, kun yritin löytää asunnolleni. Saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaista mummullakin on, kun muisti ei enää toimi kunnolla.

Ja sitten jostain tulee mieleen, että veli on kuollut. Eihän se voi mitenkään olla totta.