Reilu parin viikon rantaloma on onnistuneesti takana. En haluaisi valittaa, mutta pakko vähän keräillä ajatuksia tai jään jumittamaan paikoilleni. Niinhän se meni, että epämukavuusalueella kehittyy parhaiten.

Lentojen ja hotellien suhteen reissu meni nappiin. Kannatti jahkailla hotellin valinnassa, koska majapaikka oli tosi hyvä. Ainoastaan kylpyhuoneen viemärin satunnainen haju ja läheinen rakennustyömaa miinustivat hotellia.

Lennot menivät hyvin, samoin lauttamatka. Matkalaukut tulivat ajallaan eikä henkilövahinkoja sattunut missään vaiheessa. Ainoastaan kotimatkan viimeinen lentopätkä aiheutti hieman stressiä, koska vaihtoaika oli niin lyhyt. Kävikin niin, että olisimme myöhästyneet viimeiseltä lennolta, jos meitä ei olisi jo Manilassa ohjattu aikaisemmalle lennolle.

Matkaseuralaiseni Mari oli mielenkiintoinen tapaus miehensä kanssa. Mies ei ollut matkalla mukana, vaikka välillä siltä tuntuikin. Mari on seurustellut kyseisen tyypin kanssa parisen kuukautta ja minusta suhde on vähintäänkin omituinen.

Marin mies piti minulle tentin ennen matkalle lähtöä. Kyllä. Tentin. Hän esimerkiksi testasi, miten puhun englantia ja ymmärränkö, miten vaikeasti allerginen Mari on. Mies kehotti pitämään huolta, että Mari ei vain nuku koko reissua ja tupakan polttamistakin voisi vähän rajoittaa.

Koko tentin ajan mietin, että olen varmasti jossain piilokamerassa. Meinasin hajota, kun Marin mies vaihtoi englantiin ja tajusin, että minun todella pitää todistaa, että osaan puhua englantia. No, mutta huumoria kehiin. Nou hätä. Onhan näitä omalaatuisia ihmisiä ennenkin pyörinyt elämässäni.

En jaksa enää jauhaa kaikkia yksityiskohtia matkasta eikä se olisi reilua Mariakaan kohtaan. Sanonpahan vain, että minä olin koko reissun ajan aivan kuin alaikäisen huoltaja. Mari on siis todella vaikeasti allerginen eikä puhu englantia. Minun vastuulla oli, että hän selviää matkasta hengissä. Tietyt ruoka-aineet aiheuttavat hänelle anafylaktisen sokin eli hommasta on niin sanotusti leikki kaukana.

Reissun aikana tuli monta tilannetta, joissa ajattelin, että alan vain raivota, mutta hillitsin itseni omasta mielestäni ihan hyvin. Nukuin parin viikon aikana noin viidestä kuuteen tuntia yössä ja nekin pätkittäin. Väsymys, epäterveellinen ruoka ja loppumatkalla iskenyt ilmastointiflunssa kiristivät hermoni äärimmilleen. Vaikka miten yritän ottaa myönteistä moodia, reissu ei ollut erityisen rentouttava. Voisin ottaa kevyesti perään viikon hermoloman.

Mari on mukava ja hyvä ystävä. Emme ole tunteneet kauan, mutta meillä on jokin yhteys. Kaiken perussähläyksen keskellä meillä oli ihan mielettömiä keskusteluja ja avautumisia. Kerroin hänelle asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Mari on tosi rento ja hauska eikä ole mitään, mitä en voisi hänelle ehdottaa. Oli sitten kyse pillun kuvaamisesta tai bikinikuvaussessiosta rannalla.

Kaikista vaikeuksista huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä. Saimme puhuttua asiat selväksi ja minä pystyin myöntämään, kuinka raskasta oli huolehtia hänestä koko matkan ajan. Hyvä ystävyys kestää melkein mitä vaan, mutta seuraavaa yhteistä matkaa aion harkita pitkään. En tiedä, jaksanko enää samanlaista ”lomaa”.

Tällä hetkellä olen todella väsynyt ja aika uupunut. Odotan vain, että flunssa menee ohi ja pääsen maanantaina takaisin salille ja perusarkeen. Ensi viikolla alan kirjoittaa omaa nettivalmennustani ja sen jälkeen mietin muita työkuvioita. Olen tilannut itselleni rennon ja inspiroivan vuoden, jonka aikana pääsen kunnolla käsiksi valmennushommiin ja voin alkaa vähentää sairaanhoitajan töitä. Niin ja toki seuraava reissukin on jo mielessä.