Viikko taas vierähtänyt. Eipä tarvitse enää miettiä, miten saisi päivän tunnit kulumaan. Se hyvä puoli koulussa on. Muutama päivä sitten koin jopa ensimmäisen ahaa-elämyksen, että ehkä olenkin oikeassa paikassa. Elämys hävisi yhtä äkkiä kuin ilmestyikin. Elämä on harmaata massaa. Mutta sitkeästi eteenpäin päivä kerrallaan.

Pyöräasiat ovat suunnilleen mallillaan. Ihana isännöitsijä väänsi pyörän tangon lähentelyn lomassa paikoilleen. Parin kaverin kanssa väänsimme takaosaa ja tadaa, pääsen pyörällä eteenpäin. Tosiaan, isännöitsijä innostui taas. Ei onneksi fyysisesti päässyt koskemaan, mutta jutut olivat taas jotain oksettavaa. Sanoi esimerkiksi, että voisin vähän tulla hoitelemaan häntä, kun sairaanhoitajaksi opiskelen. Heh heh. In your dreams, papparainen.

Mitähän vielä. Tulin eilen kipeäksi ja kivasti menevät tulevan viikon treenit perseelleen. Toisaalta voi nukkua aamulla myöhempään, kun ei tarvitse herätä kuudelta salille. Perjantaina on ensimmäinen harjoittelupäivä, että siihen mennessä olisi kiva tulla kuntoon. Koulusta ei voi millään olla pois, kun pakollisia osallistumisia on melkein joka päivä. Siellä kaikki sitten viilettävät otsikon mukaisissa asusteissaan räkä poskella puolikuntoisina tauteja levittämässä. Kiva kiva.

Mutta ei tämä oikeasti kivaa ole edelleenkään.