Eilisilta meni toiveeni mukaan. Vietin juomapitoista iltaa kahden kaunottaren aka työkaverini kanssa. Koin taas hetken ajan alemmuuskomplekseja omasta ulkonäöstäni ja huonosta ihostani, mutta alan edistyä, sillä heivasin kompleksit aiempaa nopeammin sinne kuuluisaan hevon v*ttuun.

Mitä sitten, jos vieressä istuu kaksi kaunista naista. Eihän se minulta ole pois. Sitä paitsi olen vähitellen alkanut uskoa, että minussakin voi olla jotain ihmeellistä ja kaunista jonkun mielestä. Se jokin ei ehkä ole virheetön iho tai mallin kasvot, mutta entä sitten. Minä haluankin elämältäni jotain muuta kuin täydelliset kasvot. (No okei, voisin ottaa kaiken muun lisäksi täydelliset kasvot.) Haluan aidon sisimmän ja sellaisen hymyn, joka tulee syvältä sydämestä asti. Ulkoinen kauneus on lopulta vain pintaa, joka katoaa vähitellen. Sisin on ja pysyy ja sitä voi kehittää niin paljon kuin itse haluaa, oli virheetön iho tai ei.

Kaunottaret lähtivät ajoissa kotiin, joten jatkoin vakibaariini yksin. Kiertelin vähän aikaa, odotin parempaa musiikkia ja menin tiskille tilaamaan juotavaa. Hetken päästä viereeni tuli mies, oikea helmi naapurikaupungista, ja kysyi, voisiko hän tarjota juominkeja. Mies kertoi katselleensa minua, kun olin tanssilattian kulmilla arponut, menenkö tanssimaan vai en.

Ja mikä mies. Juuri sellainen, kuin edellisessä postauksessa toivoin. Tarpeeksi pitkä, sopivasti bodattu, vaikka ei kuulemma käy salilla, leveät hartiat, ruskettunut iho, mukava ja kaiken lisäksi vapaa, jos puhui totta.

Jäin yöksi miehen hotellihuoneeseen. Aamulla tuli sellainen olo, etten olisi malttanut lähteä kotiin. Sanoinkin sen miehelle ja voi olla, että hän ei olisi sitä halunnut kuulla. Vaihdoimme numerot ja helmi pyysi minua jo yökylään kotiinsa. Todennäköisesti tässä käy niin, että nyt kun olisin kiinnostunut miehestä, mies ei halua minua, mutta ei se mitään. Ainakin sain olla hetken aikaa mukavan ja hyväntuntuisen miehen kainalossa.