Äsken sattui jotain ällöttävää. Tulin salilta ja olin kaivamassa avainta taskusta, kun isännöitsijä avasikin ulko-oven minulle. Yritin luikahtaa siitä oven ja miehen välistä mahdollisimman vähin äänin ja nopeasti ohi. Se papparainen kun on aika oksettava tapaus. Utelee asioita, jotka eivät tosiaan hänelle kuulu ja on muun muassa kommentoinut rintojani ja tulee liian lähelle, jos hänen kanssaan juttelee.

Nyt isännöitsijä sanoi, että sieltä tulee taas niin reipas nainen, minun pitää ihan koskea. Siis voi luoja. En ehtinyt tajuta mitään, kun ukko kävi käsiksi. Ei nyt sentään rintoihin, mutta kuitenkin. Olin niin järkyttynyt, etten tajunnut sanoa mitään. Mies naureskeli jotain, miten on hienoa, kun käyn aina salilla ja lähti jatkamaan matkaansa. Voi yäk, meinasin oksentaa.

Onpa tosi houkuttelevaa lähteä ulos, kun on tuollainen ällötys aina vastassa. Ihan kuin muuten ei olisi vaikeuksia.

Pääsykokeet ovat onnellisesti ohi. En osaa sanoa, miten kirjalliset testit menivät, koska niihin ei voinut mitenkään valmistautua. Varmaan niistä miljoona kysymystä sisältävistä persoonallisuustesteistä selviää, että olen seuraava potentiaalinen insuliinimurhaaja tai jotain.

Psykologin haastattelu meni ensimmäisessä kokeessa ihan ok. Tosin tenttaaja ei ollut erityisen mielissään siitä, että olen maisteri ja haen nyt "tällaiseen" kouluun. Yritin siinä sitten selittää asioita parhain päin. Toisessa pääsykokeessa psykologi oli sen verran yrmeä, että tuskin pääsen edes harkintalistalle. Ja jos etukäteistehtävässä kysytään elämäsi haasteellisinta kokemusta, mitä siihen olisi pitänyt laittaa. Aivan ihku koristeltu rakennekynteni katkesi eilen enkä tiedä, miten tästä selviän. Just. Kerroin totuuden eli veljen ja äidin kuoleman ja miten siitä olen selvinnyt. Kyllä oli pokassa pitämistä, kun selitin, miten olen näistä tragedioista päässyt yli. Hohhoijaa. Mitä on selviäminen kahden läheisen kuolemasta.

Ensi viikolla on vielä työpaikkahaastattelu, jota eniten odotan. Olisi aika huippua päästä pois tästä surujen kaupungista ja varsinkin lähentelevästä papparaisesta. Ja mitenkähän sitä osaisi elääkään, kun ei joka päivä tarvitsisi miettiä, riittävätkö rahat ruokaan. Mutta katsellaan.