Olen pettynyt omaan käytökseeni viime päivinä. Haluan olla sellainen hoitaja ja yleensäkin ihminen, joka pitää kaikkia samanarvoisina eikä lähde ryhmän mukana nauramaan muille tai puhumaan paskaa toisten selän takana. No joo, olen toiminut täysin päinvastoin, mikä ärsyttää aivan vietävästi. Haen ilmeisesti muiden työntekijöiden hyväksyntää enkä halua olla ilonpilaaja tai aina se, joka moralisoi, koska pelkään jääväni porukan ulkopuolelle.

Mutta rajansa kaikella. Eilen aukaisin suuni, kun yksi hoitaja aikoi lyödä rahasta vetoa, kuoleeko yksi potilas illan aikana vai ei. Hohhoijaa, järki käteen aikuiset ihmiset. Ja tänään kuuntelin kauan hiljaa muutamaa hoitajaa, kun he haukkuivat narkomaaneja ja hulluja, jotka yrittävät itsemurhaa. Sitten koin velvollisuudekseni puolustaa mielenterveysongelmaisia henkilöitä. En vain kestänyt enää kuunnella. Luulen, että minä olen seuraava, josta puhutaan paskaa selän takana, mutta samapa tuo. Ainakin voin elää jossakin sovussa itseni kanssa.

Nyt täytyy alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan toimintaan. En kestä, jos minusta tulee yhtä kyyninen ja tympääntynyt kuin joistakin työkavereistani.

Painoprojekti etenee hitaasti mutta varmasti. Rasvaprosentti tipahti taas uudelle lukemalle, ja valmentaja sanoi, että takareisiin on tullut lisää tavaraa ja siis lihaksen muodossa.