Eilen tapahtui melkoista. Ylitin sellaisen rajan, jota en olisi ikinä uskonut tässä elämässä ylittäväni. Säikähdin hetkeksi itsekin toimintaani, mutta eniten surettaa, miten huolestutin Marin ja toisen ystäväni.

Mari oli täällä viime yön vahtimassa minua, etten tee mitään hullua. Tai no hullumpaa. Hän olisi vienyt minut päivystykseen lääkärin arvioon, mutta sinne en missään tapauksessa halunnut lähteä.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo siinä vaiheessa, kun muutama päivä sitten nauroin siskolleni, etten taaskaan saanut nukuttua. Siihen mennessä olin lähinnä tuhertanut ahdistuneena itkua valvomisen takia.

Mutta vauhti iskee näköjään aina salakavalasti päälle. Sitä ei itse oikein tunnista eikä haluakaan tunnistaa. Jossain vaiheessa asiat, jotka aikaisemmin itkettivät, alkavat naurattaa ja tuntuu, että joku piilossa elävä tyyppi astuu paikalleni.

Pitkän surullisen ja ahdistuneen jakson jälkeen on ihan kiva tuntea, että hallitsee koko maailmaa ja että voi tehdä mitä tahansa.

Kalenterimerkinnöistä huomaan, että seksidraivi on voimissaan. Olen nukkunut öisin noin viittä tuntia pätkissä ja harrastanut päivisin seksiä eri miesten kanssa. Sydän hakkaa ja mietin, mistä löydän seuraavan panon.

Keskiviikkoiltana otin lääkärin määräämän unilääkkeen ja aamulla heräsin omituiseen oloon. Koko päivän särki päätä ja tuntui, että homma ei ole omassa hallinnassani.

Iltapäivällä panin yhden vanhan tutun kanssa ja kun mies lähti, sovin treffit epämääräisen liikemiehen kanssa. Oikein tunsin, miten veri alkoi kohista suonissa, kun tiesin, että minulle voi käydä huonosti. Jännitti ihan hulluna ja samalla kiihotti. Miehellä oli erikoisia seksifantasioita ja hän onnistui muutenkin helposti houkuttelemaan minut seurakseen hotelliin.

Kuuntelin MG:n uusinta kappaletta ja ajattelin, että helvetti, katsotaan, miten kauan minua pidetään täällä hengissä. Että ihan sama, mitä tapahtuu, mutta nyt testataan ja kunnolla.

En voi kertoa tarkempia yksityiskohtia illasta, mutta nyt tilanne on ihan hyvä eikä mitään henkilövahinkoja onneksi sattunut. Järkipuoli minusta tietää, että eilisen kaltainen holtittomuus ei enää toistu, mutta vauhtityyppi yrittää miettiä, mitä hullua keksisi seuraavaksi. Hmm. Hankalaa.

Pikkuhiljaa olisi pakko saada nukuttua kunnolla. Unilääkettä en uskalla enää ottaa, koska luulen, että se vain vauhdittaa menoa. Pää tuntuu sekavalta enkä tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Yhtä kysymysmerkkiä koko ihminen.

Sitten jostain tulee mieleeni ajatus, että kaikki on jumalallisessa järjestyksessä. Aina ja joka hetki. Ei tässä siis ole mitään hätää. Katsellaan ja ihmetellään, mitä elämä tuo tullessaan.