Tatuointi on nyt ranteessa ja käsi mukavasti turvonnut ja punertava koko alueelta. Sattui aika lailla ja loppuvaiheessa jalkoja alkoi jo tärisyttää, kun en tiennyt miten päin olisin paikallaan istunut. Mutta mikäs siinä ollessa aivan älyttömän komean miehen käsittelyssä.

Mies kysyi, mitäs tämä merkki tarkoittikaan. Sanoin, että kuolemaa. Mies hymyili ja heitti, että aika deepiä. Huvitti kyllä, mutta kerroin sitten lyhyesti, että se liittyy äidin ja veljen kuolemaan. Miehen ilme vähän muuttui ja hän pahoitteli tapahtunutta. Juteltiin vielä myöhemmin aiheesta. Ja huom, hänen aloitteestaan. En sentään siellä vaahdonnut vainajista.

Sisko ei erityisemmin pitänyt tatuoinnin aiheesta. Kysyi, enkö olisi voinut jotakin piristävämpää ottaa ja sanoi, että kylmät väreet vaan menevät, kun sitä ajattelee.

Isälle näytin äsken tatuointia ja kerroin, mitä se tarkoittaa. Isä ei ensin tuttuun tyyliinsä sanonut muuta kuin jaa, mutta jonkin ajan päästä kysyi, kuolemako se on edelleen ratkaisu kaikkeen. Tai jotenkin noin. Sanoin, että niin se on. Olisi varmaan saatu asiasta hyvä keskustelu, mutta hemmetti kun kummitätini soitti kesken kaiken.

Huomenna tulee siskon porukka tänne isän luokse, joten minulla on tämä ja huominen päivä puolilleen aikaa jutella isän kanssa. Haluaisin kysellä häneltä vielä yksityiskohtia veljeni kuolinillasta ja sitäkin, puhuvatko he Riitan kanssa kuolemista. Isälle on kyllä ajoittain helppo puhua, mutta ei kai ihme, että tällaiset aiheet vaativat edes suunnilleen oikean hetken.