IMG_6023.jpg

 

Kävin perjantaina terveydenhoitajan juttusilla. Homma meni hankalaksi jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että vastaanotolla on hoitajan lisäksi opiskelija enkä kehdannut pyytää nuorta neitiä poistumaan. Aiempien kokemusteni takia menin aivan lukkoon enkä pystynyt sanomaan puoliakaan siitä, mitä olin suunnitellut.

Tunnin keskustelun aikana tuli suuren häpeän lisäksi olo, että kukaan ei tajua, mistä on kyse. Yritin selittää syömisongelmaani, mutta hoitaja totesi, että syömisongelma ei tässä ole se pointti. No se on aina tosi kiva, kun joku muu tietää asiani paremmin kuin minä itse.

Sain seuranta-ajan hoitajalle ja todennäköisesti käyn juttelemassa lääkärin kanssa lääkityksestä. En aio aloittaa lääkitystä, mutta minusta olisi mielenkiintoista kuulla jonkun ammattilaisen näkemys tilanteestani. Lääkemenneisyyteni kun on vähintäänkin kirjava.

Vastaanotolla tuli sellainen fiilis, että nyt on oikeasti pakko tehdä jotain, että en kestä enää mennä sinne takaisin. Huomasin heti, miten miellyttäjän rooli lähti elämään. Hymyile oikeassa kohti, anna myönteistä palautetta, myötäile hoitajaa siellä ja täällä. Enkä voi sietää sitä, että joku luulee tietävänsä pääni sisällön ja ongelmien syy- ja seuraussuhteet minua paremmin. Se on raivostuttavaa normaalijärkisen aikuisen holhoamista.

Mietimme porukalla, mitä kivaa tekemistä voisin kehitellä syksylle. Hip hei. Ajattelin siinä vaiheessa, että nyt todella lähden kävelemään. Lopulta kestin melko piinaavan tunnin loppuun asti ja sisuunnuin käynnistä sen verran, että ilmoittauduin yhteen joogaryhmään pariksi kuukaudeksi. Harjoituksia on vain kerran viikossa ja homma vaikutti nimenomaan rentouttavalta eikä suorittavalta, joten todennäköisesti jaksan mennä sinne.

Kylpyläloma K:n kanssa sujui ihmeen hyvin. Nukuin molempina yönä kahdeksan tuntia putkeen omassa huoneessa. Tein K:lle energiahoitoa ja vastavuoroisesti K hieroi minua molempina iltoina. Kävelimme järvenrantamaisemissa, ja menin jopa bikinit päällä uimaan, mikä oli melkoinen suoritus tämän hetken kunnossa.

Mutta kuten K arvioi, minun ei tarvitse laihduttaa kovinkaan monta kiloa, kun rinnat alkavat näyttää entistä paremmalta kroppaani nähden. Lihomiseni ei voi olla erityisen merkittävää, jos totuuden torvi K antaa noinkin suopean lausunnon painostani. Ja sain muuten taas faktatietoa rinnoistani. K kertoi, että ne ovat nyt pehmentyneet ja laskeutuneet kaksi senttiä leikkauksen jälkeen.

Tässä vaiheessa puhaltelin muutaman kerran, mutta maltoin mieleni ja olin hiljaa.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu meni hienosti. Nyt on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun en ole ahminut kolmeen päivään. Tänään oli kaksikin mahdollisuutta hakea jotain tasaavaa mässättävää, mutta ei tehnyt mieli. Ajattelin vain, että ostan sitten huomenna jotain hyvää, jos siltä tuntuu.

Niin myönteinen en ole, että uskoisin kolmen päivän muuttavan jotain täysin, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ajatus juoksee huomattavasti kirkkaammin ilman sokerikoomaa. Alkavalle viikolle on niin paljon ohjelmaa, että ainakin kolme päivää menee pakostakin ahmimatta. Ei vain yksinkertaisesti riitä päivässä tunnit syödä koko ajan.

Kai tässä voi jo luottavaisin mielin todeta, että syksy alkaa näyttää vähintään siedettävältä.