Kyllähän se paskalta tuntuu, kun Körde sanoo, että oon suurin stressinaiheuttaja sen elämässä eikä se tiedä, haluaako olla oikeasti mun kanssa. Tiedätkö, kun joskus toivoisin, että toinen sanoisi, että oli mitä oli, tästäkin selvitään yhdessä.” (25.5.2026)

Viime viikon työkeikalla sattui vahinko. Kumi lähti irti asiakaskontaktissa. Asia on nyt hoidossa, ei tauteja eikä muitakaan seurauksia. Paitsi. Körde veti herneen nenään ja on ollut vaisu tapahtuneesta asti. En ole saanut häneltä yhtäkään myötätunnon elettä, vaikka hän tasan tarkkaan tietää, miten paskana olen.

Tuntuu pahalta, kun Körde ei millään tavalla huomioi työtuskaani. Kun kerron, että pää hajoaa tähän työhön, hän usein sivuuttaa kaiken, mitä sanon.

Mainitsin tuosta miehelle yhdessä puhelussa. Hän sanoi, että minun pitäisi tietää, että hän stressaa jatkuvasti työstäni ja on minun puolellani, jos jotain vahinkoja sattuu. Hän kyllä välittää. Ja jos hän on vihainen, tiedän sen siitä, että hymiöt lähtevät viesteistä ja vastaukset lyhenevät enintään kahteen sanaan.

Sanoin, että tiedän, mutta olisi kiva kuulla se myös ääneen. En haluaisi aina arvailla, mitä miehen mielessä liikkuu. En kuitenkaan ole ajatustenlukija, vaikka toisen tunnetiloja tarkkailenkin melkein 24/7.

Körde sanoi, että hän saisi minut tästä työstä pois, jos haluaisi. Hän vaan ei tiedä, haluaako eikä tiedä ylipäätään, haluaako hän minut kokonaan. Körde empii eikä tiedä, kannattaako tähän suhteeseen lähteä täysillä. Nuo ovat hänen sanojansa, ei minun tulkintaani.

Körde toistelee, että sitten kun tietyt asiat selviävät, meillä on niin kivaa yhdessä. Milloin asiat selviävät ja mitä ne asiat ovat? Sitä tarina ei kerro. Todennäköisesti puhutaan eksästä sekä asumis- ja rahakuvioista.

En tiedä, miten pahalta tuntuu kuulla, että Körde ei ole varma minusta. Hän sanoi, etten voisi enkä olisi voinut tehdä mitään eri tavalla. Olen niin täydellinen tai jotain. Hän vaan ei saa päänsä sisältöä kasaan.

Tässä pitää olla aika helvetin varma omista tunteista, että jaksaa odottaa ja seurata toisen jahkailua ja käytöstä laidasta laitaan. Aika näyttänee, onko kaikki vaivan arvoista.