”I choose to play stupid, but trust me. I know everything you think I don´t.”

Körde on ollut hyvin erilainen siitä lähtien, kun hän suostui tulemaan vihaisena luokseni puolitoista viikkoa sitten.

Se oli ensimmäinen kerta, kun hän ei poistanut numeroani tai laittanut estoja, vaan tuli paikan päälle selvittämään asioita.

Körde on ollut seksissä huomaavaisempi. Häntä selvästi haittaa, kun hän ei pysty tyydyttämään minua samalla tavalla kuin minä hänet. Tästä on toki keskusteltu, kuten jo aiemmin kirjoitinkin. En siis syytä Kördeä tai hänen passiivisuuttaan mistään. Nautin tyydyttää ja hoidella häntä. Se on parasta.

Körde on myös yrittänyt tosissaan järjestää meille yhteistä aikaa. Toki hän edelleen katoaa kotipaikkakuntansa touhuihin ja kiireisiin, mutta ei yhtä paljon kuin ennen.

Körde hakee aiempaa enemmän läheisyyttä ja kertoo syvemmin tunteistaan.

Silti joka kerta, kun hän sulkee oven, mietin, näenkö miestä enää koskaan.

Minulla on hyvä olo Körden lähellä, mutta yksin ollessa ahdistus iskee välillä tosi kovaa. Toisinaan valvon öisin ja mietin, mitä Körde puuhailee ja mistä kaikesta hän valehtelee vai valehteleeko. Kun luottamusta ei ole, omat katastrofiajatukset lähtevät herkästi laukalle.

En halua olla sellainen nainen, joka koko ajan varmistelee omaa asemaansa tai kyselee miehen perään.

Olen tämän viikon työreissussa. Uskon, että viikon varrella selviää, missä menen Körden kanssa. Vetääkö hän taas herneen nenään vai kestääkö hän sen, että olen töissä muualla?

Olen niin syvällä tässä jutussa, että pikkuhiljaa kaikki epäkohdat alkavat näyttää normaalilta. Onneksi lähipiirissä on muutama järjen ääni, jotka säännöllisesti kysyvät, milloin helvetissä aion jättää Körden. Silloin aina tajuan, että niin, eihän se ole oikeasti normaalia, jos harva se päivä varoo toisen mielialoja ja äänen korottamisia. Tai kulkee hieman varuillaan kaupungilla, jos jostain tulee joku hullu eksä puukon kanssa päälle.