Päivitin pitkästä aikaa luettujen kirjojen listaa. Harmittavan vähän tulee luettua, kun keskittymiskyky ei riitä oikein mihinkään. Merjalta lainaamani Sylvie Brownen kirja Elämää toisella puolella vei kuitenkin siinä määrin mukanaan, että harmi kun pääsin jo loppuun asti.

Istuskelin tuolla läheisellä rannalla pariin otteeseen ja kyynelsilmin luin kirjaa, joka kosketti hyvin syvältä. Ehkä siksi, koska olen miettinyt näitä asioita monen monta vuotta, olen taistellut itsemurha-ajatusten kanssa ja olen joutunut luopumaan rakkaasta veljestä ja äidistä

Jos edes vähän on mielenkiintoa ja uteliaisuutta henkimaailman asioita kohtaan, suosittelen kyseistä kirjaa. Teksti on aika korkealentoista ja tiedän monta tuttavapiirin ihmistä, jotka eivät kallista aikaansa haaskaisi moiseen roskaan ja satuiluun. Mutta jos on vähän pössähtänyt, joutunut kohtaamaan paljon rankkoja asioita elämässään ja pohtinut joskus, mitä järkeä tässä helvetillisessä elämässä on, kirja antaa paljon vastauksia.

Onneksi on isä, jonka kanssa voi jutella näistä asioista. On paljon henkimaailmaan liittyviä asioita, jotka eivät millään mene jakeluun. Isä auttaa niissä parhaansa mukaan, edellyttäen että minä ensin kysyn. Silloin meidän keskustelutuokion aikana isä sanoi, että hän valmistautui veljeni kuolemaan lukemalla 150 alan (henkimaailma) kirjaa. Se oli hänen pelastuksensa. Ja tiedoksi vaan, isäni on yksi järkevimpiä ja viisaimpia ihmisiä, joita tiedän.

Uskomatonta kyllä, kun sain luettua kirjan loppuun, kotimatka-askel tuntui vähän kevyemmältä. Vaikka olen seurassa yleensä iloinen ja pirteä, kannan sisälläni hirveää tuskaa siitä, että minun pitää elää tässä maailmassa. Haluaisin tavata ihmisen, jota ahdistaa elossa oleminen yhtä paljon kuin minua. Se on aivan käsittämätön tunne, kun ei haluaisi elää ja kun tuntee jatkuvasti olevansa väärässä paikassa. Rangaistavana, elinkautisvankina.

Kirjassa (eikä ainoastaan tuossa kirjassa) sanottiin, että raskaat elämänkokemukset eivät missään nimessä ole rangaistuksia pahoista teoista. Olemme itse valinneet ja suunnitelleet, minkä määrän ja miten raskaita haasteita elämässämme kohtaamme. Vaikka täältä käsin tuntuu mahdottomalta ajatella, että olisin suunnitellut itselleni näin vittumaisen elämän. Mutta kummasta voi oppia enemmän, jatkuvasta onnistumisputkesta vai pettymyksistä.

Lisäksi kirjassa puhuttiin poistumispisteistä. Isä muistaakseni käyttää sanaa poistumisportti. Nyt vasta käsitän, mitä isä tarkoitti kun hän heti veljen onnettomuuden jälkeen sanoi, että tapahtuma oli veljen poistumisportti. Jokaisella on elämässään poistumispisteitä, jolloin voi joko tietoisesti tai tiedostamatta päättää tämän elämän ja palata takaisin henkimaailmaan. Se voi olla esimerkiksi onnettomuus, josta ihmeen kaupalla selviää hengissä tai jokin läheltä piti -tilanne.

Luulen, että äidillä yksi poistumispiste oli keuhkoleikkaus vuonna 2006. Hän sai silloin valita, jääkö tänne jatkamaan vai antaako jo periksi. Kun tiedän, miten äärimmäisen sitkeä ihminen äiti oli, on melkein helppo ymmärtää, että äiti halusi vielä kokea nuorimman lapsensa äkkikuoleman. Sellainen äiti oli. Kesti ihan mitä vaan, kunnes keho ei pysynyt enää mukana.