Serkku oli yökylässä, ja tajusin jälleen oman väsymykseni voiman. Minusta on ihana nähdä ystäviä ja läheisiä, mutta kaikki hyvätkin jutut väsyttävät tosi paljon. Se on ärsyttävää ja mietin, koenko ikinä pirteää oloa. Samalla kaikki ”poikkeamat” peruserakkoarjesta tuovat haasteita keventelyyn.

Tämä viikko on mennyt aivan penkin alle ruokamäärien ja terveellisyyden suhteen.

Toisaalta, mitä sitten. Yksi kaksi kiloa sinne tänne, kunhan mielessä pysyy ajatus tavoitteesta. Kahden ylensyödyn päivän jälkeen kaipaan kevyempää oloa ja sitä tunnetta, että teen itselleni hyvää kun syön jotain muuta kuin suklaata ja leipää. Ja salille on aamulla huomattavasti kivempi mennä litteän mahan kanssa kuin ähkyssä.

Voin silti kertoa, että oli kivaa käydä serkun kanssa ravintolassa ja syödä herkkupitsaa pitkästä aikaa. Jotkut asiat ovat vain niin paljon tärkeämpiä kuin se, paljonko ruoassa on turhia kaloreita tai rasvaa. Sitä paitsi serkku sanoi, että mahani on pienentynyt huimasti sitten viime näkemän (eli yhteisen serkkumme häissä kesäkuussa).

Aamulla kävin salilla ja testailin fysioterapeutin ohjeita. Eilen hän tsekkasi pyöräilyasentoni, joka on kuulemma aivan kamala. Hän harmitteli, ettei kukaan ohjaaja ole sanonut minulle polvien asennosta vaikka kävin niin paljon tunneilla. Polveni kääntyvät siis sisäänpäin ja etenkin seisaalta polkemisella olen tehnyt vahinkoa lonkille. Hienompi homma.

Peilin edessä mallasimme oikeaa polkuasentoa, mikä tuntui kerrassaan omituiselta. Ihan kuin jalat olisivat hurjasti levällään, vaikka peilistä näkyi oikeaoppinen asento. Eipä tässä muuta kuin asentoa korjailemaan. Vielä kun saisin luvan treenata jalkoja ja pakaroita salilla. Alkaa tympiä pelkkä käsien vääntäminen. Mutta pääasia, että pystyn edes jotakin liikuntaa harrastamaan.

Koulu alkaa reilun viikon päästä. Tässä muutaman päivän ajan on ollut jo lievää ahdistusta ilmassa, mutta yritän kääntää ajatuksia positiivisempaan suuntaan. Mitä nopeammin koulu alkaa, sitä nopeammin se loppuu. Syksyllä alkaa lopputyön tekeminen ja puolentoista vuoden päästä valmistun. Sen kun muistaa pitää mielessä ja fiilistellä omaa huimaa kehitystarinaa, niin eiköhän se tästä.

Lupasin itselleni, etten murehdi Riitta-kuviota, mutta pitää mainita uusin käänne. Siskon pienemmän lapsen synttärit ovat muutaman viikon päästä. Isä ja Riitta ovat nyt kuulemma tulossa juhliin. Sisko sanoi, että hän ei tiedä, uskaltaako ottaa minua kylään samana viikonloppuna. Jos minä tulen, isä ja Riitta saattavat perua oman tulonsa, koska on liikaa stressitekijöitä. Ei sisko sitä tarkoittanut, mutta kyllähän tuo aika karulta kuulostaa. Olen ikään kuin hylkiö, jota voi heitellä sen mukaan kuin muille parhaiten sopii.