Jaa-a, mikähän minua ei järkyttäisi. Ensimmäisenä tulee mieleen onnettomuuspaikat. Kerran olen ollut siskon ja serkkujen kanssa tutkailemassa yhtä kolaripaikkaa, ja se kyllä järkytti. Toisaalta kiinnostikin ja ajattelin aina, miten mielenkiintoista olisi olla vaikka ambulanssissa töissä, kun näkisi kaikkea ahdistavaa.

**********************************************************

Sisko ja kummipoika olivat yökylässä. Kävimme tänä aamuna ihmettelemässä sorsapariskunnan yhteiseloa läheisellä rannalla ja löysimme oikean metsäpolun tuosta läheltä. Näköjään rauhan voi saavuttaa keskellä kaupunkiakin, jos niin haluaa.

Eilen sisko kyseli, onko Teija tai Teijan äiti pitänyt enää mitään yhteyttä. Kerroin, että pyysin Teijan äitiä kirjoittamaan muistoja Mikasta. Sisko katsoi kuin vähäjärkistä ääliötä ja kysyi, miksi ihmeessä sellaista pyysin. Sanoin, että kun ei kukaan enää halua puhua Mikasta minun kanssani, niin juttelen Teijan äidin kanssa erittäin mielellään. Lisäsin vielä, arvaa miten pahalta tuntuu, kun mielestä on kadonnut niin paljon asioita viime vuosilta. Sisko hiljeni.

Eilen Teijan äiti laittoi fb:ssä viestiä, että oli ollut aamupäivällä veljensä hautajaisissa ja jotain Mikasta. Kirjoitin, että sisko on käymässä, että en nyt ehdi jutella, mutta kirjoittele viestiä, jos siltä tuntuu. No, Teijan äidiltä oli tullut lyhyt viesti, jossa hän tuumasi, että et tietenkään voi ymmärtää, en häiritse sinua enää. En tiedä, hermostuiko hän siitä, kun minulla ei ollut aikaa virtuaaliseen terapiaistuntoon vai oliko tuo vain hänen tapansa ilmaista itseään tarkoittamatta sen kummempaa. Kerrassaan hauska tapaus.