Tänä aamuna tunsin ensimmäistä kertaa syksyn tuoksun. Se tuntui ihan kivalta, vaikka nykytilassa en enää syksyä niin kaipaakaan kuin masentuneena. Kesä ja kevät ovat nyt enemmän minua.

Koulu alkoi viikonloppuna. Se herätti paljon erilaisia tunteita. En nyt suorastaan riemusta hihku uuden ammatinvalintani takia, mutta uskon, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Kolmen päivän opiskelurupeama oli uuvuttava, koska jännitin viikonloppua jo etukäteen. Ketä siellä on, osaanko perille, minkälaisia kouluttajat ovat, miten kestän olla vieraiden ihmisten seurassa kolme päivää ja niin edelleen. Pelkäsin, että kaikki osallistujat ovat jotain hyperaktiiveja kilpaurheilijoita ja jään heidän jalkoihinsa, mutta ei. Joukkoon mahtui kaikennäköistä ja –kokoista tallaajaa.

Yksi ajatus painoi mieltäni koko viikonlopun ajan. Minusta ei ole tähänkään, koska olen niin hiljainen. Koen olevani joka paikassa vääränlainen perusluonteeni takia. En tajua, miten vaikea minun on kyseinen piirre itsessäni hyväksyä. Minä pystyn hyväksymään sen, että porukassa oli ylipainoisia tulevia valmentajia ja yksikin tytsy kertoi inhoavansa liikuntaa. Mietin hieman, että niin, mitähän he tekevät tällaisessa koulutuksessa. Silti ajattelin, että näillä henkilöillä oli oikeus tulla paikalle, mutta minulla ehkä ei.

Pyörittelin hiljaisuuttani koko viikonlopun ajan, mikä uuvutti oloani entisestään. Rehellisesti sanottuna en edes ollut mitenkään erityisen hiljaa viikonloppuna. Toisinaan puhuin jopa vapaaehtoisesti, koska aihepiiri oli niin mielenkiintoinen ja minulla oli jotain sanottavaa. Olen vaan koko ikäni kuullut arvostelua hiljaisuudestani ja siitä, että minusta ei ole mihinkään. Muiden jättämästä leimasta on vaikea päästää irti, vaikka oikeasti mieluummin olen hiljainen pohdiskelija kuin jotain päinvastaista.  

Kotiuduin sunnuntai-iltana ja Kaappi tuli vielä myöhemmin illalla käymään. Olin ihan poikki, mutta pakko myöntää, että ikävöin häntä. Tapaamisesta jäi hieman laimea fiilis, koska homma oli lähinnä miehen tyydyttämistä, mutta se nyt meni, miten meni. Kaapissa on jotain merkillistä, koska jos kuka tahansa muu käyttäytyisi kuten hän, olisin heivannut miehen jo alkumetreillä.

Kouluviikonlopun paras anti oli, kun toinen kouluttajista sanoi sunnuntaina, että opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Olen kuullut tuon lauseen toki ennenkin, mutta nyt se kolahti erityisesti. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta koen, että Kaappi on kaikessa suuruudessaan (heh) tullut opettamaan minulle jotain elämästä, itsestäni ja siitä, miten kohtelen miehiä ja erityisesti itseäni. Nyt on mahdollisuus tehdä asioita eri tavalla ja muuttaa omia toimintatapoja, jos sellaiseen on tarvetta.