Jos ette ole jo vilkaisseet, käykää ihmeessä lukemassa Wannabe Barbien blogia. Siellä on kyllä niin herkullista itseironiaa, että oksat pois.

Sain eilen sähköpostia Teijan äidiltä. Kun juttelimme silloin kerran sunnuntai-iltana, pyysin häntä kirjoittamaan muistoja Mikasta, jos hän joskus jaksaisi. No, oli kuulemma yrittänyt ja tullut niin paha olo, että yöunet menivät. Tuli sellainen fiilis, että painostankohan vähän liikaa Teijaa ja hänen äitiään. Milloin olen vaatimassa kuvia, milloin tietoa Mikan armeijasuunnitelmista ynnä muusta. Onko tarpeen vetää muitakin tähän ahdinkoon. Mutta kun luulen ja tiedän, että he räpiköivät samassa suossa. Teija on pariin otteeseen sivulauseessa maininnut, miten häntä ahdistaa ja pelottaa, että hän menettää taas jonkun. Mitä siihen voi sanoa. Tiedän tunteen.

Eilen juttelin facebookissa eksäni Jartsan kanssa. En tajua, miten olin hänessä yli kymmenen vuotta sitten niin kiinni, että tunsin kuolevani kun erosimme. Urpompaa miestä saa hakea, anteeksi vaan. Jartsa ja Kartsa kilpailevat rinta rinnan Suomen perusjuntin ykköspaikasta. Mistä näitä miehiä tulee elämääni.

No, Jartsa otti yhteyttä, koska hänellä on hieman ongelmia vaimonsa kanssa. Annoin hänelle noin tunnin verran henkistä parisuhde- ja seksiterapiaa ja nimenomaan naisnäkökulmasta. Jartsalla on siis vaimo ja tällä hetkellä yksi tyttöystävä (aiemmin oli kaksi). Ongelmat vaimon kanssa eivät liity millään tapaa tyttöystävään. Kysäisin varovasti, noinkohan asia on. Kuulemma on. Avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat molempien mielestä ok.

Jartsa sitten tuumasi, että koska hän ei saa vaimoltaan tarpeeksi seksiä, hän voi käydä vieraissa niin paljon kuin tykkää. Jos hänen vaimonsa päättää haluta nykyistä enemmän seksiä, hän saa sitä Jartsalta eikä vaimon tarvitse ottaa muita kumppaneita. Voi luoja mikä ääliö. Sanoin, että vaimolla on ihan samat oikeudet vieraisiin, jos he ovat niin sopineet. Siis miten joku voi kuvitella olevansa koko maailman napa ja naisten unelma ja itse maailmankaikkeus.

Siinä tunnin juttelun aikana Jartsa ei kertaakaan kysynyt, mitä minulle kuuluu. Hän ei koskaan kysy. Mietin kerran, miksi en ole enää aikoihin vastannut miehen puheluihin. Syy selvisi, kun erehdyin vastaamaan ja tyyppi vuodatti elämäänsä eikä sanallakaan huomioinut minua. Ymmärrän kyllä, että joskus on tilanteita, että ystävän kriisi menee kaiken edelle eikä silloin jaksa kysellä toisen kuulumisia, mutta kun tämä ei ollut mikään poikkeustapaus. Toisaalta, mitä väliä. Jos joltain kaipaan huomiota, se henkilö ei ole Jartsa. Ei tod.