Leikkauksesta on kulunut vähän päälle neljä viikkoa. Olen toipunut fyysisesti hyvin, vaikka pari viikkoa sitten kivut lisääntyivätkin hetkellisesti. Kolme viikkoa kestävä sädehoito alkaa ensi viikon torstaina.
Listaan seuraavaksi ajatuksia ja pelkoja, joita minulla oli ennen leikkausta ja miten tilanne on todellisuudessa mennyt. Osa peloista ja reaktioista tuli välittömästi kirurgin tapaamisen jälkeen. Ne kuulostavat nyt melko radikaaleilta omaankin korvaani.
Tapan itseni mieluummin kuin menen leikkaukseen.
Selvästikään en tappanut, mutta tuo ajatus kävi mielessä monta kertaa. Minulla oli todella epätoivoisia ja synkkiä ajatuksia ja hetkiä, jolloin luulin tulevani hulluksi. Toivon, etten enää ikinä joudu kokemaan samanlaisia tiloja.
Joudun muuttamaan eri asuntoon tai kaupunkiin, koska en voi nähdä enää ketään.
Tämä ajatus tuntuu nyt ihan hullulta, mutta muistan sen paniikin, jota koin. En siis ole muuttanut asunnostani minnekään enkä todennäköisesti muutakaan ainakaan rintaleikkauksen takia.
En voi enää koskaan mennä tutulle salille treenaamaan.
Kävin ensimmäisen kerran salilla neljä viikkoa leikkauksesta eli heti, kun lääkäri näytti vihreää valoa. Mietin, mitä voin pukea päälle, tuijottavatko kaikki, pystynkö menemään salille ja niin edelleen. Siskoni löysi minulle ihan tyylikkään löysän ja lyhyen salipaidan, josta rintojen muoto ja koko eivät tule niin selvästi esille. Treeni sujui hyvin (paitsi kunto toki romahtanut) enkä sen kummemmin miettinyt, tuijottaako joku. Koin suurta riemua siitä, että pääsin tekemään edes kevyttä treeniä.
Joudun irtisanoutumaan töistäni, koska en halua työkavereiden sääliä enkä kehtaa mennä sinne muuttuneen ulkonäköni takia.
En ole irtisanoutunut enkä näillä näkymin sitä teekään. Töihin ei ole mitenkään suurta hinkua. Oikeastaan kaipaan työpaikalta vain yhtä kuumaa miesvartijaa, heh. Olen miettinyt, miten kohtaan työkaverit ja mahdolliset kysymykset. Luulen, että kerron vain sairastaneeni rintasyövän ja että olen taas kunnossa. Sen tarkemmin en halua töissä asiasta puhua.
En voi enää koskaan harrastaa seksiä enkä olla alasti kenenkään edessä.
Seksihalut palasivat aika tarkalleen viikko leikkauksesta, kun kiinnitin yhdessä kaupassa huomioni hyvännäköiseen miesmyyjään. Silloin tajusin, että rinnat minulta ehkä vietiin, mutta ei näköjään seksihaluja. Se oli hieno hetki. Alasti en ole ollut kenenkään edessä enkä luultavasti olekaan. Sisko on ainoa, joka on nähnyt leikatun rinnan paljaana.
Joudun lopettamaan seksityön ja menetän kaikki vakituiset asiakkaani.
Olen jossain määrin jo jatkanut seksityötä tai lähinnä testannut, miten tapaamiset sujuvat. Seksityö tuntuu paljon luonnollisemmalta ja helpommalta kuin siviilityön jatkaminen. Hullua, mutta kun on oman kutsumuksensa löytänyt, sitä paloa on vaikea vastustaa, vaikka työväline olisi muuttunut radikaalisti. Vakituisista asiakkaista suurin osa haluaa jatkaa tapaamisia eikä heitä niin kiinnosta rintojeni koko.
Uusien asiakkaiden saaminen ja tapaaminen ovat asia erikseen. Annan itselleni rauhassa aikaa toipua ensin. Suunnittelen, että palaan hommiin kunnolla maaliskuun alussa. Sitten selviää, kuinka muuttunut ulkonäköni otetaan vastaan ja riittääkö asiakkaita. Minulla ei ole enää niin suuria ”rikastumistavoitteita” kuin viime vuonna. Toistaiseksi riittää, että saisin edes jossain määrin jatkaa näitä töitä. En sovi enkä halua perinteiseen työelämään.
En voi enää koskaan mennä kylpylään tai rantalomalle.
Näitä en ole vielä päässyt testaamaan, mutta ajatuksen tasolla olen ollut jo monesti uimassa ja rannalla. Elän siinä toivossa, että löydän kivat ja seksikkäät bikinit, joissa viihdyn nykyisellä rintavarustuksellani. Olisi sääli kieltää itseltä kaikki kiva vain sen takia, että rintani eivät enää ole sellaiset kuin haluaisin.
Tätä sepustusta kun lukee, tekisi mieli sanoa, että en oikeasti ole näin pinnallinen. Mutta en tiedä, ehkä olen ja jos olen, mitä sitten. Rinnat ovat olleet esiteinistä asti ihan liian suuri osa elämääni niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on paljon muustakin kuin vain pinnallisesti ulkonäöstä. Ja kyllä. Menen heti ottamaan uudet silikonit, kunhan toivottavasti saan terveen paperit joulukuussa ja se vain on fyysisesti mahdollista.
Kommentit