Melkoinen pidennetty viikonloppu takana, mutta selvisin ihmeen hyvin. Oli vauvelin ristiäiset ja lasten hälinää ja totuttelemista isän naisystävään ynnä muuta. Kädet alkoivat vähän täristä kahvipöydässä, mutta muuten ei ollut mitään ongelmia.

Mummeli asuu nyt kymmenen kilometrin päässä isän luota omassa asunnossaan. Saa nähdä kuinka kauan. Mummu on nimittäin ihan hukassa muistinsa kanssa. Luuli varmaan minua ja siskoani omiksi lapsikseen, kun kävimme hänen luonaan. Isä onneksi osaa ottaa asian suht rennosti ja järjellä eikä hermoile turhia.

Ristiäisissä pappi kertoi lukeneensa vähän kirjaani ja sanoi, että se on todella koskettava. Hän sanoi, että minulla on kirjoittamisen lahja ja että hän ei halua imarrella, vaan on oikeasti sitä mieltä. Sanoin papille, että hän saa kyllä kirjani omakseen, jos vaan haluaa. Pappi kiitti, puristi kädestä ja toivotti jaksamista jatkoon. Tuli hyvä mieli, kun hän otti kirjani niin "tosissaan".

Pientä kriisiä pukkasi, kun siskoni hermostui isälle siitä, kun isä ei aikonut viettää meidän kanssa tarpeeksi aikaa. Sisko uhkasi, että jos isä on vaan mökillä naisensa kanssa, he lakkaavat kokonaan käymästä. Siskon kanssa juteltiin asiasta ja totesin hänelle, että tuntuu vähän kuin olisimme menettäneet isänkin. Sisko sitten sanoi, että voin tulla heille koska vaan, jos kotiin on vaikeampi nyt mennä.

En tiedä mitä ajatella, mutta onko tuolla niin väliäkään.