Pikkuveljeni Mika oli minua kymmenen vuotta nuorempi ja hän kuoli 17-vuotiaana kolme vuotta sitten. Mika oli hauska, huoleton ja kaikkien pärinäkoneitten perään. Äiti aina sanoi, että tuota poikaa eivät huolet paina. Vähän sellaiseen arvostelevaan sävyyn. Minusta vain oli huojentavaa, että Mika ei ottanut paineita mistään ja eli omaa elämäänsä. Erityisen ylpeä olen hänen päätöksestään jättää lukio kesken ja mennä töihin hankkimaan työkokemusta tulevaa ammattia varten. No, tulevaa ammattia ei tullut eikä muutakaan.

Mika oli komea eikä vain minun mielestäni. Suuret silmät ja tummat hiukset, joita välillä yhdessä blondattiin ja leikannutkin olisin, mutta äiti taisi tulla väliin. Monesti huomaan, että heilautan hiuksiani samalla tavalla kuin Mika aina heilautti. Se tuntuu omituiselta. Ihan kuin Mika eläisi minussa.

Mika harrasti han moo dota, jalkapalloa, motocrossailua ja moottirikelkkailua. Kerran nuorempana hän pelleili mönkijällä ja lensi koneen kanssa ympäri, minkä seurauksena jalka aukesi mukavasti. Kysyin Mikalta, tajuatko ollenkaan, että voit kuolla jos urheilet liikaa. Niinpä, tell me about it.

Mika oli minulle niin rakas, että sitä ei voi järjellä käsittää. On edelleen.

Siskoni on kaksi vuotta minua vanhempi. Hänellä on kaksi poikaa, mies ja omakotitalo. Hän työskentelee talousalalla, harrastaa jumppailua ja spinningiä. Olemme kuin yö ja päivä. Hän on kaikessa järkevä, realisti ja suunnitelmallinen. Minä taas menen tunteella, haaveilen mahdottomiakin ja teen mitä milloinkin miettimättä sen kummemmin seurauksia.

Siskoon voi aina luottaa. Nyt kun hänelle selvisi Kartsa-kuviokin, tiedän, ettei hän hylkää minua vaikka tekisin mitä. Hän on henkisesti vahva, tosin luulen, että hän ei ole paljoakaan pystynyt käsittelemään äidin ja Mikan kuolemaa.

Siskolla on upean paksut vaaleat hiukset, sellaiset karkeat ja vahvat. Hänellä on aikamoiset reisi- ja pakaralihakset, joita hän itse inhoaa. Isot rinnat eikä tippaakaan selluliittia, vaikka hän tuskailee painonsa kanssa. Ikuinen laihduttaja kuten minäkin.

Sisko on hyvin temperamenttinen. Mummu aina sanoo, että hänessä virtaa slaavilainen veri. Meillä kun on äidin puolelta kaukaiset sukujuuret Venäjällä. Sisko hermostuu käsittämättömän pienistä asioista, saa kohtauksen ja leppyy. Kaikki voi tapahtua parissa minuutissa.

Jos minä yritin olla Mikalle tuki ja turva, sisko on sitä minulle. Hän auttaa aina, jos pystyy ja soittelee kerran pari päivässä. Hän olisi lähtenyt hakemaan minua Mikan kuoliniltana heille kotiin, koska hän tiesi että teen itselleni jotain, jos jään yksin. Siskon mies ei päästänyt ja hyvä niin. Siskoni leijonaemo.

**********************************************************************

Toinen harjoitteluviikko päättyi juuri. Olen poikki, mutta ihmeen hyvin olen töissä jaksanut ja pärjännyt. Joitakin mokia on sattunut, mutta lähinnä huvittavia eikä kenenkään henki ole ollut vaarassa. Nyt vähän surettaa, kun oman potilaani kunto heikkeni dramaattisesti tänään. Pahoin pelkään, että hän ei elä enää kun menen sunnuntai-iltana töihin.

Kun näin hänet tänään, tuli ikäviä muistoja äidistä, vaikka mies on lähemmäs yhdeksänkymmentävuotias ja painaa sentään parikymmentä kiloa enemmän kuin äiti viimeisinä viikkoina. Mutta se kuihtunut ja rasittunut olemus, se on jotain ahdistavaa. Toivon, ettei hänen tarvitsisi kauan kitua.

Paino on palautunut melkein normaaliin lukemaan. Kartsa toi maanantai-iltana ison suklaamunan ja onnistuin säästämään sen viikonlopulle, mikä on suuri ihme. Pieni asia, mutta niin merkityksellinen minulle. Tiedän, että olen taas voitolla syömisten suhteen.