Huh huh. Törkeän ahdistava viikonloppu takana. Tajusin perjantai-iltana töiden jälkeen, että olin tehnyt huumausaineen antokirjauksessa virheen. En mene yksityiskohtiin sen tarkemmin, mutta tällaisia virheitä ei saisi tehdä, vaikka kyse olikin vain kirjaus- eikä antovirheestä.

Kärvistelin koko viikonlopun ja mietin, miten voin olla näin hemmetin tyhmä ja huolimaton. Voin suosiolla jättää seuraavasta työhakemuksesta kuvauksen ”tarkka ja perusteellinen” pois, koska näköjään olen kaikkea muuta. Yöunet menivät enkä saanut mitään irti siskon porukan lauantaisesta pikavisiitistä. Melkein säikähdinkin, miten julma ja armoton osaan olla itseäni kohtaan. Mietin kaiken mahdollisen potkuista vankilaan kiitos vilkkaan mielikuvitukseni. Kaikki tekevät virheitä, jopa sairaanhoitajat, mutta itselleni en voi suoda sellaista inhimillistä piirrettä.

Merjan eilisen puhelun kannustamana soitin heti tänä aamuna osastonhoitajalle ja kerroin, mitä perjantaina sattui. Onneksi hän oli ymmärtäväinen ja sanoi, että minun tekemä virhe ei ole mitenkään ainutkertainen ja kaikille sattuu mokia. Homma etenee niin, että teen kirjallisen selvityksen tapahtuneesta ja vien sen töihin. Muita seuraamuksia ei pitäisi tulla.

Lupasin itselleni viikonloppuna, että jos vain selviän tästä(kin) niin sanotusti ehjin nahoin, minun on pakko opetella antamaan itselleni anteeksi pienet ja isommatkin virheet. Muuten ei kyllä ole minkäänmoista tulevaisuutta tällä alalla. Joten ei muuta kuin opettelemaan.