Noin vuosi sitten elämäni kääntyi ympäri, kun valmentajani kehotuksesta varasin ajan eräälle erikoislääkärille. Lääkäri kyseli, teki usealla sadalla eurolla testejä ja totesi, että kroppani on niin uupunut, että voin unohtaa tavoitteellisen treenaamisen ainakin vuodeksi. Tuomiona oli lisämunuaisten uupumus ja epätyypillinen kilpirauhasen vajaatoiminta.

Muistan niin sen tunteen, kun tajusin, että nyt pöydän takana on ihminen, joka ottaa elämää suuremman väsymykseni todesta eikä vain naura sille, miten ihminen voi vain nukkua koko ajan. Halleluja.

Viime joulukuussa aloitin kokeilulääkityksen. Tässä oli vähän sulateltavaa, koska vuosikausien epämääräinen mielialalääkkeiden käyttö ja niiden aiheuttamat zombailut tekivät minusta melko kielteisen lääkkeitä kohtaan. Mutta niin kuin sanoin lääkärillekin, teen mitä vain, jos saan itseni kuntoon.

Lääkkeen syöminen oli turhauttavaa, koska ensimmäisiä heräämisen hetkiä koin vasta noin kolme kuukautta lääkkeen aloittamisen jälkeen. Siihen mennessä olin jo ehtinyt ahmia itseni pyörryksiin ja olin aloittanut Sen Viimeisen Elämäntaparemontin tammikuussa.

Keskiviikkona kävin lääkärin luona kontrollissa. Hän totesi, että en ole sairas eikä minulle ole mitään diagnoosia. Hän kuunteli keuhkot ja totesi, että taidan olla hyvässä kunnossa, kun sydämen syke on niin rauhallinen. Verenpainekin oli jotain 120/75 eli todella hyvä ottaen huomioon sen, että verenpaine on viime vuosina huidellut taivaissa. Hymyilytti. Olen terve ja virkeä.

Verikokeiden ja oireiden perusteella minulla on epätyypillinen kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaikean masennustaustani vuoksi ei ole mitään syytä purkaa lääkitystä. Kyseistä kilpparilääkettä käyteteään siis myös lääkeresistenttiin masennukseen siinä tapauksessa, jos masentuneen henkilön kohdalle osuu tarpeeksi osaava ja asiantunteva lääkäri. Voin kertoa, että sitä tapahtuu liian harvoin.

Vuoden aikana elämäni on muuttunut pikkuhiljaa elävämpään suuntaan. Rakastan edelleen nukkumista ja päiväunia, mutta minun ei tarvitse nukkua tai suunnitella arkeani nukkumisen mukaan. En enää panikoi, jos nukun yhden yön huonosti. Olen virkeä ensimmäistä kertaa elämässäni, mikä on käsittämätöntä. Jaksan treenata ja ylittää itseni. Tosin välillä mietin, johtuuko se vain hienoista kompressiotrikoistani. Heh.

Paino on nyt hallinnassa enkä ole ahminut useaan kuukauteen. Ruokavalioni on siistiytynyt, vaikka parantamisen varaa on edelleen. Parasta on, kun nyt vihdoin huomaan terveellisen ruokavalion vaikutuksen vireystasooni. Aiemminhan sillä ei ollut mitään merkitystä, mitä söin ja se jos mikä oli helvetin turhauttavaa.

Positiivisiin muutoksiin kuuluu myös seksihalujen ilmaantuminen, minkä on satunnainen tarkkailija saattanut huomata blogiteksteistäni. Ennen tammikuuta olin kaksi vuotta ilman seksiä ja käytännössä ilman sosiaalista elämää. Enhän tehnyt muuta kuin kärsin ja uuvuin töissä ja loppuajan raahasin itseni salille tai mietin, missä välissä ehtisin nukkua ja miten monta tuntia. Pahimpina aikoina lähdin nukkumaan jo iltakuuden jälkeen, koska en pysynyt hereillä.

Elämänlaadun koheneminen, ahmimishäiriöstä ja uupumuksesta toipuminen mahdollistivat sen, että aloin haaveilla valmentajaopinnoista. Vuosi sitten kyllä haaveilin ja aiemminkin, mutta miten olisin voinut valmentaa ketään, kun itse olin puolitoista jalkaa haudassa. Nyt koen, että minulla on jotain annettavaa hyvinvointialalla, koska olen itse joutunut kamppailemaan fyysisen ja psyykkisen terveyteni kanssa ja tiedän, mitä oman elämän muuttaminen pitää sisällään.

Nykymaailman tilanteessa tuntuu melkein itsekkäältä ja epäoikeudenmukaiselta olla näin tyytyväinen omaan elämäänsä. Mutta minä olen ja saan olla. Kaikki ikuisuudelta tuntunut kärsimys ja paha olo ovat mennyttä. Ei elämä nytkään ole mitään ruusuja ja pilvilinnoja hela tiden. Kipuilen edelleen oman itseni ja hiljaisuuteni ynnä muiden epäkohtien kanssa. Silti jokin on muuttunut pysyvästi parempaan suuntaan, mistä olen sydämestäni kiitollinen itselleni, elämälle, valmentajalle, lääkärille, korkeimmille voimille, läheisilleni ja ystävilleni.