Rakkaat ystäväni Flow ja Zen ovat olleet kadoksissa viime viikosta asti. Täytyy myöntää, että en olisi uskonut bodaripettymyksen ottavan näin koville. Ankea vappu vielä päälle, niin tässä olen. Mieli on ollut sen verran maassa, että meinasin jopa sortua ahmimaan. Siis hetkinen. Kukaan paskakasa aka mies ei ole sen arvoinen, että alan taas yrittää syödä itseäni hengiltä. Onneksi sain pysäytettyä itseni ja tilanne on tällä hetkellä riittävän hyvä.

Osa-aikatyö on osoittautunut loistoideaksi jo muutaman työpäivän jälkeen. Alku on ollut nihkeä ja sopeutumisvaikeuksia olisi ollut niin mukava helpottaa syömällä, mutta olen pakottanut itseni uusille urille. Maanantaina jouduin epäonnistuneen työnjaon takia jäämään suunniteltua pidempään töihin. Vitutti kuin pientä oravaa, ja siinä oli kevyt valinnan paikka, menenkö kaupan kautta kotiin vai lähdenkö töistä suoraan salille (mitä en esimerkiksi viime vuoden uupumuksessa kyennyt tekemään kertaakaan). Valitsin salin ja väänsin pääkipuisena kirosanoja ja jalkoja niin, että hiki lensi. Voi sitä riemua, kun huomasin, mihin kroppani pystyy, kun en anna mielen hallita liikaa.

Parin ensimmäisen päivän jälkeen töissä on ollut aika neutraalia. En ole törmännyt bodariin eikä hänestä ole muutenkaan kuulunut mitään. Varmasti ajan kanssa unohdan tyypin, mutta lievää miestympääntymistä on ilmassa. Toisaalta hyvä niin. Tauko juomisesta ja miehistä tekee luultavasti pelkkää hyvää. Sali saa olla ja pysyä ykkösenä, oli miehiä tai ei.